"Nyt et kujeilekaan kanssani!" huudahti hän hypäten taaksepäin; "ehkä oletkin vain toinen karhu lehmän hahmossa, joka houkuttelee minua lyömään sinua selkään saadaksesi näyttää sitten minulle oikein, kuka käski!" Puiden alla oli niin pimeä kirkkaasta kuutamosta huolimatta, ettei Scipio olisi huomannut lehmää, ellei hän olisi melkein kompastunut siihen. Vetäen esiin piikiven ja taulan, jotka hänellä olivat aina mukana, kyykistyi hän maahan, kokosi muutamia kuivia lehtiä ja alkoi alkuperäisillä vehkeillään kärsivällisesti sytytellä tulta, joka pian leimusikin kirkkaasti. Hän lisäsi nuotioon kuivia lehtiä ja oksia, kunnes liekit valaisivat melkoisen alan.
Edessä oleva näky pani neekerin hätkähtämään. Siinä oli lehmä kuolleena, intiaanin sotatapparan isku oli sattunut sen päähän. Se oli hillittömän julma teko, sen ajan ihmisille luonteenomainen.
Scipio seisoi muutamia minuutteja vaieten katsellen surullista näkyä. Hän oli hidasjärkinen, mutta hänkin ymmärsi lehmän tappamisella olevan syvemmän merkityksen. Hänen yksinpuhelunsa oli kuvaava:
"Olen iloinen, ettei karhu ollut lehmä, sillä minun olisi nyt paha olla lyötyäni sitä sen jälkeen kuin intiaanit olivat tappaneet sen. Mutta missä ovat intiaanit?"
Hänen kysymykseensä ei olisi voinut tulla sukkelampaa eikä hämmästyttävämpää vastausta kuin seurasi. Scipio kuuli heikkoa kahinaa ja kääntyessään katsomaan näki hän kaksi intiaanisoturia seisovan vieressään. Ne olivat varmaankin olleet läheisyydessä ja olivat tulleet paikalle tulen houkuttelemina.
"Mitä kuuluu? mitä kuuluu?" sanoi toinen maalauksilla koristettu punainen mies vielä huonommalla englannin kielellä kuin Haw-hu-da.
Tervehdystä seurasi irvistys ja mies ojensi kätensä, johon tuo säikähtynyt neekeri totta puhuen tarttui hyvin varovasti.
Oli ilmeistä, että soturit kuuluivat suureen joukkoon, jonka Silas Sutherland oli samana iltapäivänä huomannut Ohio-joen Kentuckyn puoleisella rannalla. Jokin joukkue oli tullut joen poikki eikä voinut epäilläkään, mitä heillä oli mielessä aukeamalla olevaan mökkiin ja sen asukkaisiin nähden. Nämä molemmat soturit olivat yhtä täydellisesti aseistetut kuin ne kolme, jotka olivat pyytämässä yösijaa uudisasukkaan majasta, mutta joilta se evättiin.
"Mi-mi-minä toivon teidän jaksavan mainiosti", sanoi luhistunut Scipio vapisevalla äänellä. "Miten on väkenne ja ystäväinne laita?"
"Mene, mene", sanoi soturi, joka oli tarttunut hänen käteensä, viitaten suuntaan, joka oli melkein päinvastainen kuin se, jolla Sutherlandin mökki oli.