"Hyvä on", vastasi Scipio totellen, "en tiennyt oikein mitä tehdä, mutta te olitte niin ystävällisiä ja tulitte minua neuvomaan."
Hän poistui puiden väliin vangitsijoidensa seuratessa lähellä, ja vaikka hän useamman kerran ajatteli lähteä pakoon, niin hän ei uskaltanut. Vähän aikaa kuljettuaan saapuivat vanki ja vartijat nuotiolle, jonka ympärillä loikoi noin kaksitoista Miami-soturia.
XII.
RIPLEY VAARASSA.
Muistettaneen että Brayton Ripley odotellessaan liittolaisensa Miami-soturin paluuta metsän synkässä varjossa Ohio-joen rannalla kuuli erään intiaanin hiipivän häntä kohti. Ensin hän luuli tulijaa ystäväksensä Miami-soturiksi, mutta huomasi samassa erehtyneensä, sillä hiipivä intiaani olikin vihollinen.
Nuori mies oli silloin juuri erään suuren kastanjapuun lähellä noin askeleen päässä siitä. Hän peräytyi äänettömästi askeleen, niin että hän nojasi pitkin pituuttaan puuta vasten.
Hän seisoi puun pimeässä varjossa, sillä kuu valaisi päinvastaiselta suunnalta ja lehvistö oli niin tiheä, ettei valo voinut tunkea sen lävitse, joten puiden alla oli aivan pimeää. Tulija — eräs shawnee-soturi — oli melkein yhtä näkymätön. Oli juuri niin valoisaa, että saattoi hämärästi erottaa hänen hahmonsa.
Hänen päänsä näkyi selvemmin kuin hänen muu ruumiinsa, ja hiuslaitteesta tunsi Brayton hänet shawneeksi. Hänen hiuksensa oli laitettu eri lailla kuin hänen tovereidensa, sillä ne oli leikattu heimon vanhan tavan mukaan lyhyiksi jättämällä päälaelle töyhdön, jota nimitettiin päänahka- eli skalppitöyhdöksi. Se oli sitomalla laitettu niin kankeaksi että se kohosi päälaelta muutamia tuumia korkealle haarautuen sitten suurena tupsuna joka puolelle. Tukkalaitteeseen oli pujoteltu värjättyjä kotkan sulkia, jotka päivänvalossa tekivät intiaanin hyvin merkillisen näköiseksi.
Koska Kalkkarokäärme oli lähtenyt tutkimaan syytä siihen, että säikähtynyt peura oli kääntynyt uimaan vastavirtaa, niin samaa voidaan otaksua myös intiaaneista, jotka olivat aiheuttaneet peuran kummallisen menettelyn. Joku heistä oli lähtenyt ottamaan selkoa, mitä peura toisella kerralla pelästyi, kun se lähti uimaan takaisin joen poikki.
Ei voi sanoa, että nuori Ripley hätäytyi tahi hermostui. Hänellä oli luodikko ja pitkäteräinen terävä metsästyspuukko, joka riippui hänen vyössänsä. Hän irroitti sen tupesta, jotta se oli heti käsillä tarvittaessa. Siinä tapauksessa, että intiaani huomaisi hänet, aikoi hän leimauksena karata vihollisensa kurkkuun ja iskeä hänet heti hengettömäksi, minkä tempun Brayton Ripley osasi tehdä äärimmäisen vikkelästi. Jos intiaani poistuisi häntä keksimättä, niin hänkään ei rupeaisi ahdistamaan. Kaikki oli aivan sen varassa, mitä intiaani teki. Seuraavien viiden minuutin aikana oli hän niin lähellä kuolemaansa, ettei hän milloinkaan olisi voinut aavistaakaan.