"Kuka on mennyt hakemaan hänet tänne?"
"Kun lausun jotakin oikein kovalla äänellä — intiaanien kielellä — niin sieppaa pyssy ja juokse tiehesi niin nopeasti kuin suinkin jaksat."
"Tahdon tehdä niinkuin Mul-keep-mo sanoo", vastasi Brayton; "mutta tiedättehän, etten pääse pariakymmentä askelta, ennenkuin minut ammutaan."
"Valikoimisen varaa ei ole. Joko teet kuten sanoin — tahi kuolet."
"Noudatan neuvoanne, tahi ainakin koetan, Miami." Siepaten veitsen vyöstään astui Kalkkarokäärme askeleen eteenpäin, ikäänkuin hän olisi aikonut iskeä sen vangin rintaan.
"Tee kuten sanoin — juokse nopeasti", sähähti hän hampaittensa välistä.
"Lupaan sen", vastasi Brayton pannen kätensä ristiin ja katsoi
Kalkkarokäärmettä kuin armoa rukoillen.
Eräs läsnäolija oli tästä kaikesta niin hämmästynyt, että hän siveli otsaansa mutisten:
"Joko olen tulemaisillani hulluksi ja silmäni ja korvani valhettefevat hirvittävästi, tahi sitten on tämä esitys suurinta huijausta mitä milloinkaan on nähty ja kuultu."
Koska yksikään intiaani ei ymmärtänyt keskustelusta sanaakaan, pitivät valppaat vartijat ilveilyä täytenä totena, ja koska neekeri ei lausunut tavuakaan, lienee hän ollut varma aivojensa petollisuudesta.