Mul-keep-mo kääntyi poispäin kuin peläten, ettei hän kykenisi hillitsemään raivoaan, ja astui toisten häntä pelokkaasti katselevien intiaanien luokse. Heille hän sepitti suurenmoisen jutun, kuinka vanki oli niin liikuttavasti rukoillut henkensä edestä (kuten he olivat omin silmin nähneet), että hän oli päättänyt antaa raukan olla, kunnes Haw-hu-da ja toiset soturit olivat tulleet saapuville.
Hän lupasi hakea heidät pian ja poistui.
"Nyt, Scipio", kuiskasi Brayton. "Olet ystäväni ja haluan, että autat minua."
"Jos vain kykenen. Mistä on kysymys, massa Ripley?"
"Aion hetken päästä yrittää päästä karkuun. Haluan, että pysyt hiljaa paikallasi etkä liiku tahi muuten ilmaise hämmästystä, kunnes olen mennyt."
"Luulenpa voivani tehdä tuon, kun olen nyt jo kuullut ja nähnyt kaikenlaista."
"Jonakin päivänä sopivan tilaisuuden sattuessa selitän Mul-keep-mon käytöksen, joka ei sitten enää tunnu niin oudolta kuin nyt."
Brayton istui hyvässä asennossa eteenpäin nojaten kyynärpäät polvilla katsellen huolettomasti ympärilleen. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että hänen huomionsa oli kiintynyt Miamiin, joka poistui arvokkain askelin ja oli pian kadonnut näkyvistä.
Braytönin täytyi ponnistaa kaikki tahdonlujuutensa näyttääkseen välinpitämättömältä. Hän onnistui täydellisesti, ja nojaten vielä enemmän eteenpäin oli hän sellaisessa asennossa kuin pikajuoksija, joka odottaa lähtömerkkiä.
Nuo neljä intiaania jatkoivat väittelyään, mutta hillitymmin kuin äsken. Miamin lausumassa päätöksessä ei ollut riitelemisen varaa ja tämä uudistunut väittely oli vain äskeisen myrskyn maininkia, joka pian loppui itsestään.