Tukkihuijaus puhui: "Rahaa saat ilman vaivaa. Iske lujemmin maahan, peltoon — jos isket, tai laiskana ole, sama se. Hyvin elät, ilmaista rahaa".
Kahden vuoden päästä eivät enää honkien urut soineet, ei lehto laulanut.
Kuului sen jälkeisenä kesänä ryteikön itkuinen rätinä siinä, missä ennen käen kukkua kuuntelit taikkapa lahorastaan kanssa haastoit töittesi ratoksi. Ja koska syksymmällä ilta hämyyn painui, paistoi ympäriinsä alastoman alakuloiset kannon päät, niinkuin peikkojen jäiset silmät.
Mutta turvekattoisessa majassa riutui torkkuvan ihmisen veltot jäsenet.
Ja kun Nälkä sitten kymmenen vuoden päästä taas oli ilmestynyt ovinurkkaan, ei Tukkihuijaus enää tullutkaan jauhosäkki reessä. Sillä senkään ei juuri tee mieli kuljeksia autioita seutuja.
Ja silloin nuhtelivat Maahenki ja Karjahenki ihmistä: "Huonosti teit — huonoksi olet itsekin tullut. Metsähengen pois ajoit kotisi kuuluvilta. Veltto ja laiska, et meistäkään näy paljoa välittävän. Mutta Metsähengen kokonaan pois ajoit. Miksi? Nyt näet, ilman sitä ei sinulle onni kuitenkaan kukahda. Huonosti teit!"
— Huonosti tein, ajatteli ihminen, — ja katui. Ja ikäänkuin anteeksi pyytäen alkoi hän nyt pientä näreikköä vaalia. Puhdisti ja perkasi. Ja sitä tehdessään tuntui hänestä ikäänkuin laulurastas olisi kaukaa kuiskannut: Kas se, unet rapisi, heräsitpäs, heräsitpäs, oikein teet — onnea vaan, onnea teet!
Nytpä Maahenki ja Karjahenkikin ilomieliksi innostuivat, kun intoa ihmisessä jälleen näkivät. Kukin parastaan koitti, ja Metsähenki saatiin kuin saatiinkin takaisin. Ja entistä virkumpana ja ketterämpänä se nyt palasi. Ja vaikka sen valtakunnassa näytti siellä täällä arveluttavia oireita, ei se siitä suruihin heittäytynyt, vaan lujitti liittonsa entisten apulaistensa kera — jotka jo olivat miehiksi varttuneet — ja huomasi, että hän nyt vasta taitaa sentäänkin varmemman valtaistuimen saada.
Kun ovat kolme kovaa liitossa: Metsähenki, Maahenki ja Karjahenki, ja ihminen itse neljäntenä, niin turvekatto kohoaa, ja sen ylitse ojentaa petäjä kuuselle kätensä: onnea vaan, vasta ehjeni elämä!
Eikä Nälästä eikä Tukkihuijauksesta ole sen jälkeen mitään kuultu.