Uskollisena itselleen puhui Beck tässäkin totuuden ilman ihmismieliä katsomatta. Hän alkoi sillä, miten juhlaviikko osotti, että Jumalan valtakunta tulee voimalla, ja ettei se ole jotain meidän itsemme tekemää, mitä kristikunnassa, juutalaisten ja pakanain seassa nykyään on niin voimakkaassa liikkeessä. "Kumminkin", jatkaa hän, "tunkeutuu sydämmeeni kaksi pyhän Raamatun lausetta, joiden ohi en voi mennä, tänään kaikkein vähimmin, jolloin Jumalamme liitto-uskollisuus niin ihanana on edessämme et sitä varten, että siitä vain puhuisimme, vaan että itsessämmekin liiton vahvistaisimme. 'Sinä tosin hyvästi kiität, vaan ei se toinen siitä parane' (1 Kor. 14: 17), ja toiselta puolen: 'Sinä opetat toista ja et itseäsi opeta' (Room. 2: 21)." Näiden sanain johdolla osotti hän suurta vaaraa, miten itsemme opetus paljossa puuhassa helposti unohtuu.

Lähetysjohtaja Blumhardt käytti kertomuksissaan lähetyssaarnaajain toimista yleensä hyvin tunteellista ja ylen kauniiksi maalaavaa kirjoitustapaa. Juhlapuhuja sanoo: "Jumalan valtakunnan todistus ei esiinny pehmeissä vaatteissa ja raittiutta sekä valppautta yksinkertaisessa uskossa Jumalan yksinkertaisiin sanoihin tarvitaan, jos mieli kaiken hyvän vastustajaa, tämän maailman ruhtinasta, lujasti vastustaa ja häneltä saalistansa ryöstää. Korkeallekiitävät ajatustenlentomme, tunteelliset sydämmenpurkauksemme ja mielikuvamme, mahtavat sanamme ja kaunis puhetaitomme, viisautemme ja sukkeluutemme, joitta me olosuhteisiin ja tilaisuuksiin hiipien tartumme — kaikki tämä ei lyö maahan eikä sido häntä, tuota väkevää, joka hallitsee epäuskon lapsissa: vain yksi miekka sattuu häneen, hengen miekka, ja se on Jumalan sana, mutta ei kuolleena hyvinsidotussa Raamatussa makaava sana, vaan jos se asuu ja vaikuttaa elämänä sisäisessä ihmisessämme; ei niin kuin meidän asiamme olisi ensin seuloa ja selvittää sitä omalla luulotellulla viisaudellamme ja hurskaudellamme tahi vain noin yleisesti ja otsakirjoituksena sitä käyttää, vaan meidän on kuten Kristus, Herra, kiusaajaa vastaan, ilman lisäämättä ja ilman typistämättä, hänen pyhiä käskyjänsä ja opetuksiansa käytettävä siihen, mikä kullakin kertaa on edessämme. Oi se juuri, veljeni, on nykyisen ajan paha vamma, että niin paljon Raamatusta ja kristillisyydestä ja uskosta kerskaamisen ohella ei kumminkaan tarkasti ja kiinteästi tutkita eikä pidetä sitä, mitä kirjoitettu on, siihen sijaan kuin itse Herra, jolla kumminkin oli Jumalan Henki itsessään ilman mittaa, aina uudistaa: 'niin on kirjoitettu — niin täytyy tapahtua'. Nyt puhutaan totuudesta, ja miten usein tuo puhe on vain pötyä ja omaa luuloa; nyt puhutaan Hengestä ja henkirikkaasta menosta, ja totuuden sanalla koeteltuna on se vain liha-ihanuutta; nyt käyttäydytään voimassa ja väkevyydessä kuin Jumalan sankari, ja se onkin vaahtoa ja ylvästelyä; nyt vaaditaan, usein viisi kertaa röyhkeämmin kuin Pietari, perkele ja helvetti taisteluun luullussa Jumalan varustuksessa, ja — joudutaan häpeään palvelustytön kautta; lauletaan ja soitetaan Herralle joka päivä suloisia virsiä ja lauluja (Kol. 3: 16), ja jätetään sikseen, mitä apostoli tuossa paikassa aivan edellä sanoo: 'antakaa Kristuksen sanan runsaasti asua luonanne, asua runsaasti kaikella viisaudella; opettakaa ja neuvokaa toisianne keskenänne'."

Toinen loukkaava kohta puheessa oli se, missä Beck viittasi seuraavaan seikkaan. Baselin lähetystalon oppilaita lähetettiin Englannin lähetyksen palvelukseen ja Englannissa tuli heidän saada piispallinen vihkimys. Vihkimyskaava sisälsi eräitä annettavia lupauksia, jotka Beckin opetuksella Raamattuun johdetuista oppilaisista tuntuivat liian vaikeilta. Nimenomaan oli sellaisia seuraavat kaksi: 1) Tahdotko uskollisesti harrastaa, hoitaa oppia ja sakramenttejä ja kirkkokuria aina niin, kuin Herra on käskenyt ja kuin ne tämä kirkko ja tämä valtakunta (Englanti) on hyväksynyt? ja 2) Tahdotko kunnioittavasti totella piispaasi ja muita pääpappeja, joille sinun valvontasi ja johdatuksesi on uskottu, seuraten hyvällä mielellä ja tahdolla heidän hurskaita kehotuksiansa ja alistuen heidän hurskaisiin päätöksiinsä? Kun oppilaat neuvottelivat näistä Beckin kanssa, hyväksyi hän heidän omantuntonsa epäilevän kannan ja pyysivätkin sitten oppilaat, ettei heitä lähetettäisi Englannin kirkon välityksellä, vaan jotenkin toisin. Tämä oppilasten pyyntö luettiin nöyryyden ja kuuliaisuuden puutteeksi. Ja kun Beck juhlapuheessa viittasi näihin asioihin, paheni lähetyslaitoksen johtokunta ja lähetti Beckille vaatimuksen: joko tuli hänen tunnustaa tehneensä väärin ja luvata, ettei niin enää tehtäisi tahi supistettaisiin hänen vaikutuksensa lähetysoppilaisiin mahdollisimman vähiin. Vaatimukseen sellaisenaan ei Beck voinut suostua. Sitä vastaan oli hän myöntyväinen lupaamaan, ettei enää julkisuudessa näitä asioita ottaisi esille. Mutta tämän asian johdosta tuli hän kokemaan, mitä eräs ystävänsä hänelle kirjoitti: "ylempien säätyjen heränneiden kanssa ei ole hyvä elää, ellei tahdo alistua heidän palvelijakseen".

Täydellisen eron aiheutti lopullisesti se, että eräs näistä Beckin puoltamista oppilaista useimpien lähetystalon huonejärjestystä vastaan tekemiensä rikkomusten takia erotettiin lähetyslaitoksesta. Beck piti pikkumaisia järjestyssääntöjä kristitylle Raamatussa vakuutettua vapautta vastaansotivina ja pyysi, että mainittu oppilas ei heti erotettaisi, vaan saisi olla jonkun ajan tarkastuksen alaisena. Jotkut oppilaat astuivat myöskin erotetun puolelle. Mutta johtokunta pysyi päätöksessään.

Niissä ajatuksen vaihdoissa, jotka näiden asiain johdosta Beckin ja johtokunnan väliltä tapahtuivat, ilmeni henkisuuntien ero. Beckin raamatullinen kanta, jolta käsin hän piti velvollisuutenaan julkilausua arvostelunsa uskovien piirien jumalisuusharrastuksista ja osottaa niiden heikkouksiin ja vaaroihin yhtä hyvin kuin uskottomien ja maailmanlasten elämästäkin, ei sopinut. Tosin Beck oli elämänsä loppuun asti yksityisten henkilöiden kanssa sydämmenliitossa näistäkin Baselin lähetysseuran piireistä, mutta vaikutuksensa ja yhteytensä johtokunnan kanssa kokonaisuudessaan kumminkin katkesi ainiaaksi.

Mitään ei Beck enemmän peljännyt eikä mistään vakaavammin varottanut, kuin kristillisten muotojen, missä sisäinen elämä jäi takapajulle, esillekantamista ja näyttelemistä. Hän tahtoi mieluummin jättää sikseen ulkonaiset seuraukset ja edistykset ja ennen kaikkea työskennellä sisäistä uudistusta varten, joka ensin toteutuu yksityisissä, mutta sitten ei voi jäädä vaikuttamatta kokonaisuuteen ja kaikkiinkin.

Tästä johtui, että Beck omana aikanaan oli henkilö, jonka hurskaat kyllä tunsivat hurskaaksi, mutta jota mielipiteineen he eivät tarkotuksiinsa nähneet sopivaksi. Hän itse on tämän lausunut näin: "sanotaan, Beck on epäkäytännöllinen". Täten kuin asiat Baselissa muodostuivat, täytyi Beckistä tuntua Jumalan johdolta, että hänelle juuri samoihin aikoihin tarjottiin toinen työala. Keväällä 1838 oli hän kiittäen kieltäytynyt kunniakkaasta kutsusta, jolla häntä pyydettiin pappisseminaarin johtajaksi Marburgiin, syystä että niin vähän aikaa oli vasta ollut Baselissa vaikuttamassa. Mutta asema oli toinen, kun hänet v. 1842 kutsuttiin kotimaansa yliopistoon Tybingeniin opettajaksi. Beckin tieteelliset teokset olivat oppineessa maailmassa saavuttaneet tunnustusta, ja yksimielisesti ehdotti jumaluusopillinen tiedekunta hänet, sitten kun ensiksi pyydetty professori Dorner oli kieltäytynyt, professoriksi Tybingeniin; kuningas nimitti hänet siksi marraskuun 16 p. 1842.

Kuuden vuoden toiminnan jälkeen Baselissa joutui nyt Beck paikalle, jossa vaikutti kauimmin ja enin siunausta levittäen kuolemaansa asti. Hän erosi Baselista tuntien, ettei työnsä siellä ollut turha Herrassa. Viimeisessä kertomuksessaan yhdistykselle, joka hänet oli sinne kutsunut, hän lausuu: "Silmäillessä kuusi ja puolivuotista toimintaa, jonka alussa raamatullisen opin julistukselle täkäläisessä yliopistossa ensin pohja oli luotava, kiitän minä Jumalaa kaikesta armosta, jonka hän tälle työlle ihmistenkin edessä on suonut, ja eroan vakuuttaen, että minä en ole lakannut enkä lakkaa sydämmessäni tarkotusta, jota varten yhdistys minut on tänne kutsunut, että kristillistä tiedettä ja kristillistä elämää pyhän Raamatun perustuksella edistäisin, pitämästä elämäni ihanimpana ja pyhimpänä tehtävänä. Siinä yhdistyksen kanssa, jota minä kaikesta rakkaudesta ja hyvänteosta vielä kiitän, sisällisesti todella yksimielisenä pysymään ja sen eduksi, Baseliin nähden, kauempaakin vielä, jos minulla voimaa ja tilaisuutta riittää, tehokkaasti toimimaan on vilpitön toivoni. Herra, joka antaa omillensa todellisen rauhan ei ilman suolaa, tulta ja miekkaa, kirkastakoon nimensä, joka on yli kaikkien nimien, täällä ja kaikissa paikoissa ja pankoon sanansa, joka voimallinen on rakentamaan, yhä runsaammin, puhtaammin ja voimakkaasti kynttiläjalkaan. Hänen armonsa ja totuutensa olkoon Teidän kanssanne ja minun kanssani!"

Yhdistys puolestaan lähetti Beckille sydämmellisen kiitoskirjoituksen, jossa se tunnusti hänen uskollisen työnsä ja lausui parhaat siunaustoivotukset hänelle uudessakin vaikutuspaikassaan. Myöskin yliopisto kunnioitti häntä erotessa antamalla hänelle jumaluusopin tohtorin arvon. Sitä seuraava kunniakirja nimitti häntä "luentojensa ja kirjojensa kautta sangen ansiokkaaksi mieheksi, tarkaksi Raamatunselittäjäksi, raamatulliseksi jumaluusoppineeksi, jommoista harvassa tavataan; oivalliseksi saarnaajaksi ja urhoolliseksi kristillisyyden puolustajaksi."

Millaiseksi Beck yliopiston opettajana muuten arvosteltiin, näkyy myös seuraavasta, joka ei ole lähtenyt minkään ihailijan kädestä ja jolla siis on kiitoksissa ainakin yhtä suuri uskottavuus kuin moitteissaankin. Hän kirjoittaa: "Vuodesta 1836 lähtien opettaa myös Tob. Beck Wyrttembergistä ylimääräisenä professorina, erään yksityisen yhdistyksen kutsumana ja palkkaamana, De Wetten ja Hagenbachin vaikutusta lamauttavana. Hän on joka katsannossa merkillinen ilmiö — kunnollinen, rautainen luonne ja oppinut wyrttembergiläinen; syvämielinen, mutta vaikeasti tajuttava; varma, luja, mutta jyrkkä ja visainen; läpi läpeensä poleeminen kaikkea vastaan, mikä hänestä teologiselta tuntuu, Raamattua vastaan yksin ei; Nitzsch kutsuu häntä ehdottomaksi Raamatunuskovaksi. Hän ei säikähdä yritystä, johtaa kaikki teologinen tieto ja kaikki uskonnollisen, kirkollisen elämän muodostus ehdottomasti ja sivulleen silmäämättä Raamatusta. Tällä saarnaa hän tosin kaikkien mielestä, joita vain johonkin määrin moderni henki on koskettanut, jotka eivät voi antaa mieltymystään millekään absoluuttiselle hengen heteronomiialle, kuuroille korville; välittelystä ei ole puhettakaan. Mutta jos hän kerran on voittanut oppilaakseen — usein sellaisista, jotka De Wetten dogmaattinen epämääräisyys on jättänyt tyydyttämättömiksi — niin on hänellä ne kokonaan; he vannovat hänen sanoilleen niin kuin Raamatulle. Raamattua selittäessään — hän lukee enimmäkseen Paavalin kirjeitä — on Beck perusteellisen perusteellinen ja pitkäveteinen, hän kun joka sanan kohdalla sen koko käsitekehittymisen, niin kuin hän sen Raamatussa voi etsiä, yleensä koko valmistuksineen tuo esille. Dogmaattisissa luennoissaan, joiden sisällön hän toivoo puhtaasti ammentaa Raamatusta, liikkuu hän yhtämittaisessa polemiikissa kaikille puolille, kirkonoppia vastaan, välittävän teologiian kaikkia laatuja vastaan, nimenomaan Ritschiä vastaan, jonka kanssa hänellä kumminkin taas on paljon yhteistäkin, etenkin raskaassa, tarpeettomasti, ei ennen totuttua käsitteiden nimittelyä sommittelevassa kielenkäytännössä, sitten myöskin Schleiermacheria vastaan, jota vastaan hän asettuu usein, yhtyen järkeilemisessä, ja käyttääkin järkeilyn aseita hyvällä tuloksella, mutta vain sitä varten, että asettuu lopuksi sitä vastaan jyrkimpään vastarintaan niin kuin suorastaan vastassa olevaa absoluuttisesti vihollisen valtaa vastaan. — Beckin luennot pastoraaliteologiiassa ovat käytöllisiä kokemuksia täynnä ollen (hän oli aikaisemmin pappi) ylen hyvät."