Näin Beck, kiitoksia, tunnustusta ja ystävällisiä toivotuksia mukanaan v. 1843 huhtikuussa matkusti perheensä kanssa Baselista Tybingeniin, käyden matkalla ystävänsä Zellerin luona Beuggenissä ja viivähtäen vanhan isänsä luona Balingenissa. Hän oli mennyt toisiin naimisiin vaimovainajansa sukulaisen Mathilda Märklinin kanssa, joka oli synnyttänyt ennen muuttoa kaksi lasta, joten muuttojoukkoa oli isä, äiti, neljä poikaa ja neljä tytärtä. Kun professorin virkaan kuului samalla aamu-saarnaajan toimi, sai Beck vapaan asunnon kasvitieteellisen puutarhan vastapäätä olevassa pappilassa, joka nyt tuli hänen kodikseen aina kuolemaansa asti. Juuri hänestä, joka erityisesti luontoa rakasti, tuntui talon asema erittäin viehättävältä, sillä akkunoista oli vapaa näkyala mainittuun puutarhaan ynnä sen läheiselle viinimäelle. Tiekin yliopistolle kulki läpi puutarhan.

Toukokuun 11 päivänä 1843 alkoi Beck opetustoimensa virkaan-astujais-luennolla "Kristillisyyden suhteesta ajalliseen elämään". Tiede oli silloin Hegelin filosofian vaikutuksen alainen ja jumaluusopissa etenkin David Strauss ja Christian Baur suosivat sitä. Baur oli professorina Tybingenissä ja hänellä oli suuri vaikutus nuoriin.

Baur oli varsinkin kristillisen kirkon ensi vuosisatojen käsityksellään ja Uuden Testamentin kirjojen arvosteluillaan herättänyt huomiota, saaden vapaasti ajattelevien piiriltä suurta kiitosta ja uskovien piiriltä vastustusta. Beck Raamatun pohjalla olevine näkökantoineen oli huomattavassa vastakohdassa oppineissa ja ylioppilaspiireissä vallitseviin taipumuksiin. Useasta tuntui, ettei hänen katsantokantansa enää pidä paikkaansa ja että se vanhentuneena ja pätemättömäksi todistettuna täytyy jättää.

Ylioppilaista, joiden maku muodinmukaisen filosofian ja jumaluusopin korkealle lentävistä ajatuksista oli turmeltunut, ei tahtonut se voimakas ja tervemakuinen ruoka, mitä Beckin luennot tarjosivat, ensin maistua. Aluksi kuunteli häntä vain pieni joukko. Mutta vähitellen muuttui maku. Vuodesta vuoteen lisääntyi Beckin kuulijain luku ja pian oli hän yleisesti tunnustettu raamatullisen tieteen mestari sekä tiedekuntansa enin kunnioitettu opettaja. Etenkin kokoontui ulkomailta joka vuosi kuulijoita, niin että ajottain oli vaikea suuressa luentosalissa saada istuinpaikkoja. Enimmäkseen oli kuulijain luku 150-160, eräänä vuonna 174; muilla oli ollut korkeintaan 30. Keskimäärin oli näistä Beckin 20 viimeisinä elinvuosina vuosittain 100 ulkomaalaista, olipa erään kerran 146.

Tämä suuri vaikutus kuulijoihinsa ja vetovoima oli Beckillä loppuunsa asti. Se johtui hänen käsityksestään jumaluusopin opettajan tehtävästä ja hänen henkevästä persoonallisuudestaan, joka ei helposti jättänyt vaikutusta tekemättä. Ensi vaatimus, jonka hän pani itselleen ja kuulijoilleen, oli: "Takasin lähteelle!"

Raamatusta, jumalallisen totuuden lähteestä, tulee meidän ammentaa. Raamatusta täytyy meidän ottaa rakennuskivet tieteelliseen järjestöönkin. Mutta kun meillä kaikilla jo on monenlaisia mielipiteitä, joita siellä ja täältä olemme jääneet, täytyy meidän näistä ensin irtaantua sekä sitten syventyä ja elää Raamatun ajatustapaan ynnä kokonaiseen raamatulliseen maailmaan. Mutta tämä on vain sille mahdollista, joka Raamatun sanan uskoo. Ilman uskoa joutuu jumaluusopillinen tiede ja oppi, jos se niin sanoaksemme vain ulkopuolelta katselee Raamattua ja sen oppia, jota menettelyä rakastetaan kutsua objektiiviseksi ja historialliseksi, erehdyksiin eikä Raamatulle silloin tehdä oikein. Sillä pyhän Raamatun oppi, jota on salaisuus, mitä luonnollinen ihminen ei käsitä, avautuu ja selviää vain sille, joka antaa Jumalan Hengen, persoonallisen uskon perustuksella, johdattaa itsensä siihen. Synnin tähden on luonnollinen ihminen ei ainoastaan heikko siveellisesti hyvään, vaan hän on myöskin ajatuksissaan, erittäinkin milloin nämä kohdistuvat jumalallisiin asioihin, niin kuin oman sielunsa tilaankin, vanki, raukka ja sokea. Ainoastaan uusi yhdistys jumalallisen henkiolennon kanssa, uusisyntyminen, vapauttaa tästä tilasta ja sekin käy asteettain, päästen täydellisyyteensä vasta iankaikkisuudessa. Tavalliselle ihmiselle ja yksinkertaiselle kristitylle, samoin kuin oppineellekin ja ajattelijalle kulkee tie totuuden tuntoon ja juurtumiseen siinä uskon kautta ja totuuden henkipiirissä sisäisen elämisen kautta, sen jokapäiväisessä harjotuksessa, minkä tuntee totuudeksi. Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, hän on ymmärtävä, onko tämä oppi Jumalasta. Tämä oli Raamatunkohta, johon Beck ei väsynyt aina uudestaan viittaamasta.

Hän osotti myös oppilailleen tien, millä sellaiseen uskoon ja ymmärrykseen päästään sekä neuvoi, miten heidän Raamattua tuli tutkia, miten sitä tehdessä totuus toisensa jälkeen täytyi ottaa sydämmeen ja omaantuntoon, ei rientää yli, ei vaivata itseään oppineilla selityksillä, vaan antaa sanan luonnollisen, yksinkertaisen ymmärryksen ja voiman vaikuttaa sydämmeensä. "Jos teille jokin kohta on käsittämätön, niin älkää sitä hyljätkö, vaan jättäkää se syrjälle myöhempää aikaa varten. Älköön luultako, että olisi pakko kaikki väkivallalla temmata itselleen. Mikä alussa näyttää hämärältä, se saa myöhemmin valaistuksensa, kunhan vain ensisti yksinkertaiset perustotuudet paremmin on päästy ymmärtämään ja muutettu elämäksi."

Näin piti Beck lujasti kiinni periaatteesta: meidän täytyy ammentaa ei omasta ajattelustamme, joka on erehdyksien alainen, vaan jumalallisten totuuksien aarteesta, itsestään Raamatusta ja nämä jumalalliset totuudet omat korkein ymmärrys, täydellisten korkein totuus, vaikka se maailmasta näyttää hulluudelta. Beck tahtoi, että jumaluusopillinen tiede vapautuisi filosofian siihenastisesta, suositusta holhouksesta, että se perustuisi Raamattuun ja siten tieteenäkin seisoisi sille ominaisella pohjalla, omilla jaloillaan.

Totuuden taivaallinen valtakunta elämänvoimineen ja elämänlakeineen on se esine, jota jumaluusopin tulee käsitellä. Ja tämä juuri ei ole vain ajatusten esine, vaan elämän valtakunta, joka laskeutuu kaikkialle meidän maailmaamme, missä vain tapaa avonaisia ovia ihmissydämiin. Näin on Kristus yhdeltä puolen tie, totuus ja elämä, toiselta puolen tulee todella Jumalan valtakunta maailmaan. Mutta tämä tuleminen on siveellisesti välitettyä, se on, se kohdistuu ihmisen omaantuntoon haihtumattomine totuudentodistuksineen ja sammumattomine ikävöimisineen todellista elämää Jumalassa, niin kuin tuon ikävöimisen salminsana ilmaisee: "Niin kuin peura himoitsee raikasta vettä, niin minun sieluni himoitsee sinua, Jumala."

Kun siis Beck näki oikean jumaluusopin lähteen teologin persoonallisessa uskonelämässä, oli hänen opetustoimensakin jollainen, ettei hän tarkottanut ainoastaan kuulijainsa tieteellistä edistyttämistä, vaan koki saattaa heidät myöskin elävään yhteyteen evankeliumin totuuden kanssa. Siksi ei hän arastellut omista elämänkokemuksistaankin, myöskin varhaisemmalta ajalta, opetusistuimeltaan puhua ja samoin aivan persoonallisesti johtaa oppilaitansa rukouselämään, vakavaan omaan itsehensä kääntymiseen. Kyllä ivailtiin, että Beck kateederilta saarnaa, on seurojenpitäjä. Mutta moittijansa eivät ymmärtäneet, että vain uskova kristitty voi uskosta opettaa. Ken Beckin oppilaana on ollut ja omassa sydämmessään hänen kauttansa julistetun Jumalan sanan voimaa tuntenut, hän on kiitollinen siitä, että tämä opettaja on hänet vääriltä, ainoastaan päätietoa tarkottaman tieteellisyyden korkeuksilta ohjannut tuolle tosin aina ylönkatsotulle raamatun- ja sydämmen-jumaluusopin tielle. Ken halukkain sydämmin hänen sanojansa kuunteli, hänestä tuntui aina luennoilta tullessa kuin tulisi hän kirkosta eikä luentosalista ja hän tunsi sisällisesti edistyneensä ja sydämmessään lämmenneeksi. Täten oltiin Beckin kuulijoina todellisessa koulussa; häneltä saatiin hengellistä kasvatusta ja oikeata ohjausta Jumalan sanan kurinalaisuuteen.