Samoin kuin aikaisemmin Baselissa oli Beck mielettään ulkopuolella luentojansa myöskin yksityisesti persoonallisessa seurustelussa oppilaittensa kanssa. Tilaisuutta siihen tarjosivat kävelyretket iltapuolin, joihin osaa ottamaan hän kutsui hänelle persoonallisesti itseänsä esitteleityneitä sekä kutsui hänen kotiinsa tahi "Gütle'lle". Gütle oli nimittäin pieni maapalsta, noin kilometrin päässä Beckin kodista, korkean mäen rinteellä, siinä vähäinen puutarhamaja, josta oli kaunis näköala ja jossa Beck kesällä melkein jokapäivä ahkerasti työskenteli puutarhatöissä. Täällä vietti hän usein kesä-illat ja nautti yksinkertaisen illallisensakin. Täällä oli kovin tuttavallista, kun hän ystävien ja perheenjäsenien piirissä suoralla avonaisella tavallaan puheli ja antoi itselleen kertoella omista kokemuksista ja kotioloista kunkin. Kaikki oli niin luonnollista, ei mitään etsittyä, tehtyä, tunkeilevaa, vaikutusta tähtäävää; mutta joka aika tunsi hänessä sisäisesti koossa olevan miehen, jolla oli selvä luja vakaumus jumalallisissa niin kuin maallisissakin asioissa. Ja tuo suora tapa, joka hänellä aina oli, vaikuttikin, että yksinkertaiset maanmiehet tunsivat itsessään vetoa häneen ja että hän heidän seassaan nautti suurta luottamusta.
Beck luennoi Tybingenissä vähin muuttein samoista aineista kuin Baselissa. Tärkeimmät luentonsa, vuorovuosin, olivat uskonoppi ja siveysoppi, joissa hän esitti sen opin järjestön, minkä oli Raamatusta koonnut. Näiden aamupäivän luennoiden ohella selitti hän säännöllisesti iltapäivän luennoissaan erinäisiä vanhan ja uuden testamentin kirjoja. Kaikki luennot on hänen kuolemansa jälteen vävynsä, kirkkoherra Lindenmeyer, julaissut painosta. Nämä ovat, kuten itsestään on ymmärrettävä, tarkotetut oppineille lukijoille. Joukko kirjoja, ennen kaikkia kuusi nidettä saarnoja nimellä "Kristillisiä puheita" [Suomessa on näitä julaissut prof. A. W. Ingmanin toimesta: Sjutton Skriftliga Tal af Dr. J. T. Beck. Öfversättning 1866 ja samassa J. T. Becks teologiska karakter, tecknad af A. W. Ingman ynnä vielä toinen vihko. — Suomeksi on J. T. Beck, Kristillisiä Puheita. Mukaillen suomentanut K. E. Stenbäck. Wuosikerta saarnoja. Pori. O. Palander. 1885.] samoin kuin "Ajatuksia Raamatusta ja Raamatun mukaan" sekä "Kirjeitä ja Ydinlauseita" ja "Johdanto kristilliseen uskonoppiin" ovat jokaiselle ymmärrettäviä sekä omiansa tutustuttamaan hänen katsantokantaansa. "Ajatuksia Raamatusta ja Raamatun mukaan" sisältävät runsaan aarteen kristillistä viisautta ja tarjoovat neuvoa, lohdutusta sekä kehotusta moninaisiin elämänoloihin ja -tiloihin. Ne ovat otteita ystäville ja oppilaille lähetetyistä kirjeistä.
Pääpiirteinä Beckin sekä mainituissa helpompitajuisissa kirjoissaan että tieteellisissä teoksissaan esittämässä opissa olkoon tässä käytölliseen kristillisyyteen varsinkin kohdistuvana erityisesti merkitty seuraavia kohtia.
Pyhä Raamattu on ruumis, jonka Jumalan henki — ihmisiä välineinä käyttäen — on luonut, antaakseen ilmestyksensä koko ihmissukukunnan tiedoksi. Ihmiskunnalle on se merkki, joka sitä huomauttaa tulemista Jumalan tuomioista ja samalla valkeus, joka tahtoo sen niistä pelastaa. Yksityiselle ihmiselle se on kasvatuskirja. Sen sana on katoamaton siemen, joka sydämmeen kylvettynä synnyttää hänessä uuden, jumalallisen elämän ja tätä edelleen kasvattaa. Juuri sen tähden on välttämätöntä saada ja ottaa tämä sana väärentämätönnä vastaan.
Mutta kasvaminen edistyy henkisten lakien mukaan. "Henkisiä lakeja täytyy teidän noudattaa. Edistys käy ajatuksen lakien, tahdon lakien, siveellisten lakien mukaan. — Joka ihmisen täytyy ajatella, jos asian mieli häneen juurtua. Hän ei saa luulla: annanpahan vain olla ja rukoilen jotenkin asiasta, tulkoon miten tulkoon. Hänen täytyy ajatella, hänen täytyy tahtoa, tehdä itsekseen periaatteita, tehdä aikomuksia. — Kun ihmisten järki, ihmisten ajattelu, ihmisten tiede on kristillisyyttä rääkännyt, luullaan että myös tahto, todellinen järki, syntyperäinen ajattelu, arvostelut olisivat ylenkatsottavat. Mutta sehän kuuluu henkiseen perustaan ja henkisiin kykyihin." — "Raamatulliset realiteetit, tosiolot, joihin tulisi sisäytyä, ovat tosin vain viittaavia, syystä että raamatullinen kristillisyys aina panee ihmisen kokeille: kuinka kauas sinun lihasi, sinun uskollisuutesi hengellisiin nähden menee? Tahdotko täydellisyyteen vai etkö tahdo?" — "Jos ei jollakulla vielä ole mitään armosta, niin vaaditaan arvollisuutta siihen nähden, mitä meiltä luonnosta jo on: teillä on korvat — kuulkaa! sydämmet — ajatelkaa ja ymmärtäkää! Ellette niin tee, ette ole arvollisia. Tämän kuulemisen, näkemisen ja ymmärtämisen kautta lähinnä on tultava mielenmuutokseen. Ellette niin tee, ette ole sen arvollisia. Mielenmuutoksesta kasvaa usko. Ellette niin tee, ette ole sen arvollisia. Uskosta kasvaa vaellus. Ellette niin tee, on asia taas niin." — "Sinun täytyy antaa ojentaa ymmärryksesi. Mutta ojentuminen on pitkittyvää. Sen tähden täytyy aina olla varova, ettei mene pitemmälle kuin näkee, ettei ote olevinaan kaikkitietävä." — "Tämä sana, joka ei ole syntynyt mistään inhimillisestä tiedosta, ei ole myöskään millään sellaisella (siis ei myöskään millään tunnustuskirjalla) kierrettävä tai aidattava tai edes täydennettävä."
Jokainen Raamatunsana täytyy lukiessa tulla paljoa terävämmin ja enemmän täyteläisenä käsitetyksi, kuin me fraaseista, kuluneista puheparsista rikkaan tapamme mukaan puhellessa olemme tottuneet. "Ellei näitä sanoja tai käsitteitä, niin kuin 'Herra', 'Lunastaja', 'Välimies' itselleen yksityiskohtia myöten selvitä, niin mitä hyötyä niistä sitten itselleen saattaa saada? Paljaan arvonimen. Ei niin, vaan meidän täytyy ne tosioloiset suhteet, mitkä niissä osaksi ovat edellytetyt, osaksi ovat ilmaistut, itsellemme selviksi tehdä. Silloin me pääsemme sanat sisältöineen tajuamaan. 'Paimen', 'tie' omat kuvauksia, ja kumminkin, kuta enemmän tällaista luonnollisen asian nimitystä ja merkitsemistä miettii, sitä enemmän selviää, mitä sillä on sanottu Kristuksen suhteesta meihin ja meidän suhteestamme Kristukseen." — "'Elämän leivällä' selvittää Kristus ravitsevan elämänvoimansa, 'elämän vedellä' henkisesti virvoittavan, puhdistavan, hedelmöittävän elämänvoimansa." — "Kun Kristus sanoo: Miltä olen teidät pannut hedelmiä kasvamaan, niin on hedelmäintuotto tällä panemisella todenteolla mahdolliseksi tehty. Se on todellinen istuttaminen, niin tuin jokin puu istutetaan."
Kokonaisarvostelu Raamatun sisällyksestä ja muodosta on: "Raamatullisessa maailmankatsomuksessa on yhteys sellainen, jommoista ei missään muualla ole olemassa" ja "ken kerran sellaiset kauneudet tuntee, luuletteko, että silloin voisi vielä niin ihastua inhimillisistä taideteoksista?"
Mitä ymmärrämme, se täytyy meidän, sitä myöten kuin tarvitaan, muuntaa teoksi, kaikissa tapauksissa se sisäisellä kumartamisella ja pyhitykseen pyrkimisellä käsittää. — "Me emme saa sitä käyttää paljasta tietoa ja tunne-elämää (sisäistä levottumista) ja ulkonaista puuhaamista varten, vaan päinvastoin omantunnon ja tahdon sivistämistä, itsemme opettamista ja rankaisemista, vahvistumista ja kurin-alaisena oikeassa hurskaassa menossa pysymistä varten. Se on tehtävämme, hyvän kilvoituksen kilvoittelu, että luonnon ihmisestä muuttuisi Jumalan ihminen, kaikkiin hyviin töihin kykenevä. Sanalla sanoen, kyseissä on totuudeksi tunnetun persoonallinen omistus ja sen kautta luonteensivistys. Uskokaa Te Herran sana: 'Joka totuuden tekee, hän tulee valkeuteen!' 'Joka minun sanani kuulee ja tekee niiden mukaan, hän rakentaa kalliolle.' Se ei ole mitään juosta hakittamista ja syöksymistä, se on kulkemista valkeutta kohti, se on rakentamista (tai istuttamista), kestävästi ja kärsivällisesti päämäärään pyrkivää elämänkulkua ja elämänrakentamista omassa itsessä. Näin kehittyy Teissä tuo Herran ylistämä 'älykäs, taitava mies, josta tulee uskollinen ja taitava palvelija', kehittyy tuo valkeudesta syntynyt Paavalin mainitsema 'viisas mies' ja 'viisas rakentaja', siis ei mikään paljas ajattelija ja tietomies, ei mikään tunneihminen ja haaveilija, ei mikään yrittelijä tai näyttelijä, vaan kehittyy viisaan luonne, jota eivät tunteet eivätkä tiedon ja puuhailun viehätykset mestaroi ja hurmaa, vaan joka oppii ne hillitsemään ja kurissa pitämään, oppii ne puhdistamaan ja oppii käyttämään totuuden järkevään palvelukseen."
Täten ei kukaan ole tosin vielä täydellinen kristitty uskonkappaleiden hyväksymisellä eikä elävällä katumustunnustuksella eikä silläkään, että hän jonakin silmänräpäyksenä uskossa tahtoo omata, mitä hänen Kristuksen tiellä rukoillen ja etsien tulee saada omakseen. Eikä sittenkään Beck ole mikään armon ylenkatsoja. Hän vain ei tahdo yksinomaista armon saarnaamista eikä mitään armon saarnaa ihmisille, jotka tahtovat syntisinä pysyä. Hänellekin on kristillisyyden perusajatus: "Jumalan rakkaus pelastavana armona Jeesuksessa Kristuksessa". Mutta "kokonainen armo (Kristuksessa) on vanhurskauden tiellä perustettu, samoin tulee se myös vanhurskauden tiellä yksityisiin." Ja tämä armo ei ole vain vapaaksijulistava, vaan oleellisesti vapahtava, samalla vapaaksijulistava ja voimaa lahjoittava, joka muodostaa ja kasvattaa ja itsensä Isän, Pojan ja Hengen yhteydessä voiman kaikkeen antaa.
Koko kristillisyyden edellytys on ihmisen syntinen luonto ja ihmisen historia. Paratiisissa Jumalasta lankeemisella on ihminen samalla langennut syntyperäisestä perusasemasta, luontomme Jumalan kaltaisesta luonnonpohjasta ja perusmuodosta, maailmaan, aistilliseen ja tottelemattomaan luontoon. Ja seurauksena on luonnonrikkouminen, kuolema. Se ei parannu itsestään aikojen kuluessa. Päinvastoin, yhä kasvava velka ajaa Jumalan ja ihmiset yhä kauemmas toisistaan.