Vain niin voimakas ja terve luonne kuin Beckillä oli, yhtä kaukana kaikesta tunteellisuudesta ja pikaisia seurauksia tavottelevasta puuhasta kuin kaikesta äkkinäisestä silmänräpäyksen mielijohteiden seuraamisesta, voi menestyksellä työskennellä sellaisella peltomaalla ja verrattain lyhyessä ajassa kuitenkin saavuttaa jo varsin selviä, nähtäviä muutoksia.
Beck oli tosin vain kaksi ja puoli vuotta tässä esikoisseurakunnassaan, mutta oli kuitenkin saanut aikaan niin paljon, että itsensä seurakunnanjäsenten kesken oli parempien olojen harrastusta herännyt ja oltiin myöskin taipuvaisia toimiin ryhtymään, siihen sijaan kuin alussa oli vastustettu uutta kirkkoherraa vastenmielisenä uutuuksien vaatijana ja levottomana henkenä. Seurakuutalaisia hallitsi kokonaan aineelliset pyrinnöt ja olivat kumminkin, kun viettivät epäsäännöllistä elämää, hyvinvoinnissa jääneet takapajulle. Lasten koulussakäyttäminen oli heistä vain vastenmielinen rasitus, kirkossakäynti jotakin paljasta tavannoudatusta, kirkolliset toimitukset, niin kuin kasteet ja vihkimiset, olivat vain aiheena millekin, suhdattomiin juominkeihin, joissa köyhimmätkin vaivalla ansaitut rahansa tuhlasivat.
Kunnioitusta pappia kohtaan oli vähän. Niinpä tuli Beckin virassaolon ensi aikana muuan mies lantataikko kädessä, jonka hän heitti oven viereen, ja sitä vastaavassa puvussa pappilaan ilmoittamaan kastetoimitusta. Kirkkoherra lähetti hänet kotiin huomauttaen, että hänen tuli ensin pestä itseään ja pukeutua puhtaammasti sekä sitten tulla uudestaan, niin häntä kuultaisiin.
Tämän seurakunnan rappiotila oli seurauksena siitä, ettei vakinaista pappia ollut kaukaan aikaan siinä ollut ja hyväksi osaksi edellisen virantoimittajan syytä. Tämä, muuan vanha naimaton hulivili ja metsästyksen ystävä, piti erityisenä hupinaan kahta suurta kissaa, jotka olivat hänen alituiset seuralaisensa, niin että ne sunnuntaisin seurasivat häntä kirkkoonkin, juoksivat saarnatuolin rappusia ylös ja tavallisesti asettuivat papin kummallekin puolelle saarnatuolin rintamanojalla. Eihän luonnollisesti tällöin ollut mikään ihme, jos seurakunnassakin kaikki kunnioitus Jumalanhuonetta kohtaan oli kadonnut. Joka pyhä syntyi kirkossa kylän poikien kesken verisiä tappeluita parhaimmista istuinpaikoista, jommoisina pidettiin ei niitä, mistä voi parhaiten nähdä papin, vaan nuoret tytöt.
Mitä tarmokkaimmin alkoi Beck hävittää tällaisia raakoja tapoja eikä kammonut anoa avuksi maallisen esivallan kättä vastenhakoisia vastaan. Sillä siitä oli hän vakuutettu, että ilman ulkonaista kuria ja järjestystä täytyy hengellisen vaikutuksenkin jäädä tehottomaksi. Yöjuoksua, kirkossa nukkumista, leväperäistä koulussakäymistä ja vallatonta käytöstä vastaan taisteli hän kiivaasti. Näytteenä 23-vuotiaan kirkkoherran jyrkistä sanoista saarnassaankin mainittakoon seuraava lause, jota seurakunnassa vielä 50 vuoden päästä muistellaan: "Ennen tulevat nuo kirkonpenkit taivaaseen kuin te." Hänelle itselleen täytyi olla tärkeää, saada kokea, että oli osunut oikeita keinoja käyttämään ja että lähtiessään voi olla vakuutettu, että työ, joka oikeassa määrässä yhdisti vakavuuden ja lempeyden, lain ja evankeliumin, myöskin niin huonolla maaperällä ei ole turhaan tehty ja aikaa myöten kumminkin kantaa hedelmiä.
Näiden käytöllisten kokemusten perusteella on Beck myöhemmin professorina antanut neuvoja oppilailleen papinviran hoitoon nähden. Ne ovat "Pastoraalioppi Uuden Testamentin mukaan" nimisessä kirjassa, jonka Riggenbach painatti Beckin kuoleman jälkeen. Siitä näkyy, missä hengessä hän itse virkaansa hoiti, miten hän yhdeltä puolen kaikkialla ammensi Raamatusta johtoa ja miten toiselta puolen tuollaisten käytöllisten kokemusten aikana hänelle Raamattu itse avaantui uudessa valossa ja todisti kaikin puolin olevansa paras ohjaaja.
Puolikolmatta vuotisen vaikutuksen jälkeen Waldthannissa seurasi Beck kehotusta hakea yliopettajan virkaa Mergentheimin kaupungin koulussa. Mielellään olisi hän vielä kauemminkin työskennellyt tähänastisella työpaikallaan, mutta kun seurakunta ei myöntynyt eräässä palkkakysymyksessä, joka oli järjestettävä, hänen kohtuullisiin vaatimuksiinsa, päätti hän ehdotettuun vaihtoon suostua.
Maalaispapista tuli nyt kaupungin pappi ja koulunopettaja; näin joutui hän uuteen kokemuksenkouluun, jossa oli seitsemän vuotta ja joka vaikutti hyödyttävästi häneen. Itse hän lausuu siitä seuraavasti: "Raaka-aineista alaa (Waldthannia) seurasi pienoiskoossa eri sivistysasteita edustava muinoinen Saksan ritarien paratiisi, Mergentheim, hovineen ja aatelistoineen, katolisineen ja juutalaisineen sekä kolmenlajisine toimineen: minun tuli olla evankelisena pappina itsenäisessä, vielä muodostumisen alaisesta ja useista Herran maista kootussa seurakunnassa, rovastin sijaisena välityksissä molempien piirivirastojen kanssa ja lyseon johtajana alussa 27, myöhemmin 21 viikkotunnin opetusvelvollisuudella kaikissa aineissa."
Se oli todellakin paikka, jonka täytyi muodostua hänelle kouluksi, missä oli pakko oppia tuntemaan kansan ja seurakunnan tarpeet kaikkiin kerroksiin nähden sekä tutkimaan ja koettelemaan niiden oikeaa käsittelemistä kirkossa ja koulussa, saarnassa ja sielunhoidossa samoin kuin jokapäiväisessä elämässä. Niinpä voitiinkin, kun hänen myöhemmin oli astuttava professorin opetusistuimelle, hänen opetuksessaan selvästi huomata, että se oli syntynyt käytöllisestä elämästä eikä ilman kansan todellisten tarpeiden tuntemusta kotosin vain lukukammarista.
Mergentheim, johon Beckin nyt oli muutettava, oli kauan aikaa ollut Saksan ritarien omana ja oli, ritarikunnan suurmestarin pääpaikkana, muiden pikku pääpaikkojen kanssa kilpaillen levittänyt ympärilleen jonkunlaista loistoa. Mutta vuonna 1809 oli Napoleon tehnyt tälle loistolle lopun, hävittäessään silloiselta Rein-alueelta ritarikunnan ja antaen sen omistukset yksityisille liittovaltioille. Näin tuli Mergentheim Wyrttembergiin kuuluvaksi ja aikaa myöten muodostui sinne muutamista virkamiesperheistä pieni evankelinen seurakunta. Tähän saakka oli eräs naapuripappi hoitanut seurakuntaa. Beckin tuli nyt olla seurakunnan ensimmäinen vakinainen kirkkoherra ja samalla yliopettajan tointa hoitaen johtaa siellä olemaa latinakoulua. Sitä varten täytyi hänen Stuttgartissa suorittaa vielä eri tutkinto, jonka hän kunnialla suorittikin.