Kuu pääsävel Hofackerin saarnoissa oli: "Kristus on teidän synteinne tähden kuollut", niin oli Beckin saarnoissa pääsävel: "Ja teidän vanhurskauttamisenne tähden herätetty ylös".

Kääntymystä täytyy välttämättä pyhityksen seurata. Tämä hänen pyhitystä vaatimisensa vaikuttaa, että hänen saarnansa valaisevat ihmiselämän kaikkia puolia, että niissä on rikas aarre todellista elämänviisautta ja niihin soveltuu hyvästi sana: "Hän on taivaanvaltakuntaan oppinut kirjanoppinut, joka hyvänä huoneenhaltijana tietää sydämmensä ja Jumalan sanan aarteesta tuoda esiin vanhaa ja uutta." Mutta näissä saarnoissa tuntee myöskin sen, että ne julistavat totuutta, joka on saavutettu elämän taistelussa, on osottautunut puhujalle itselleen vahvaksi kiusauksissa ja kärsimyksissä ja on puhdistunut sekä omattu syvällä miettimisellä. Beck ei ollut mikään sellainen saarnaaja, joka kuulijansa liikuttaa kyyneleihin. Hän olisi varmaan itse säikähtynyt siitä, jos olisi huomannut sellaista vaikutusta. Hän ei vaatinut äkkipikaista, yht'äkkistä kääntymystä. Mutta ken häntä kerran oli kuullut, hän ei voinut kevyellä mielellä mennä pois ilman vaikutusta siitä, miten vakava asia autuaaksitulo on, ja kenellä rakkautta totuuden puoleen oli, hänen oli pakko palata kuulemaan vielä häntä. Ken täten uudestaan ja uudestaan tuli, hän huomasi hiljaisen pitkittyvän vaikutuksen; joka julistetusta sanasta lähti ja yhä voimakkaammin tunsi hän itsensä halukkaaksi tekemään totta kristillisyydestään ja käsittämään sen yhden tarpeellisen.

Beck sai niin hyvin Mergentheimissä kuin myöhemmin Tybingenissä kokea, että hänen saarnatointansa seurasi siunaus ja ilolla hoiti hän tätä virkaa. Sen tähden ei hänestä ollutkaan helppoa, vaikkapa olikin itse jotakin muutosta toivonut, v. 1836 erota seurakunnastaan Mergentheimissä, jonka hän itse oli ensin muodostanut ja joka oli läheisesti kiintynyt häneen. Hän teki sen vain uskoen siinä tuntevansa Jumalan tahdon.

Niin paljon kuin Beckin aikaa ja voimia toimintansa pappina ja koulunopettajana kysyikin, tieteellisten harrastusten haluun nähden, oli hän kumminkin saanut sen merran lepohetkiä, että saattoi ulosantaa ainakin pienempiä teoksia ja kirjoitelmia erinäisiin tieteellisiin aikakauskirjoihin.

V. 1833 oli hän painattanut itsenäisen pienemmän tutkimuksen Roomalaiskirjeen 9-11 luvuista, jota erittäinkin Tholuck Hallessa hyvin suosiollisesti arvosteli, lausuen: "Minulle on ilo myöntää, miten tämä kirja koko tutkimuksessa käytetyllä menetystavallaan on minua vahvistanut siinä vakaumuksessa, että minä kirjoittaessani selityksiäni Roomalaisepistolaan vielä aivan liian paljon olen käyttänyt ulkopuolella itseään Raamattua olemia apukeinoja. Meidän Raamattua selittävä kirjallisuutemme on varmaan siitä pahasta tavasta, jonka varsinkin Grotiuksen ja Wettsteinin selityskirjoista olemme perineet, yhä vapautuva, että kaikista mahdollisista selityskirjoista haetaan selityksiä, ennen kuin vielä on koeteltu, eikö Raamattu ole oma selittäjänsä. Miten hartaasti olisi toivottava, että tämän kirjan tekijä, kirjan, joka on yksi raamatullisen tutkimuksen alalla heränneen, virkeän, elinvoimaisen hengen kauneimpia hedelmiä, pian jossakin saksalaisista yliopistoistamme saisi tilaisuutta kehittämään kaunista lahjaansa, jonka hänelle kirkon Herra Raamatuntutkimusta varten näkyy antaneen."

Nämä kirjalliset tuotteet olivat laveammissakin piireissä johtaneet huomion Beckiin ja tasottivat ikään kuin tietä sille uudelle toimialalle, jolle hän yli seitsenvuotisen Mergentheimissä työskentelyn jälkeen nyt oli joutuva: se oli toiminta yliopiston opettajana.

3. Yliopistollinen toiminta.

V. 1836 sai Beck Baselista kutsun tulla sikäläiseen yliopistoon opettajaksi. Kutsu ei tosin lähtenyt yliopiston-viranomaisilta, vaan eräästä uskovien miesten piiristä yliopiston-viranomaisten suostumuksella, jotka myöskin ystävällisellä huomaavaisuudella myönsivät kutsutulle ylimääräisen professorin arvonimen, vaikka hän tämän kutsun ja nimityksen kautta ei voinut tulla teologisen tiedekunnan jäseneksi. Baselin yliopisto oli äskettäin tullut uudesti järjestetyksi ja herännyt uuteen virkeään elämään. Sitä enemmän täytyi uskovien piirien siellä valittaa, että vakaalla Raamatun suunnnalla yliopistossa toimivien professorien joukossa ei ollut yhtään taattua edustajaa. Tämän aukon täyttämistä varten oli joukko miehiä liittynyt yhdistykseksi ja koonnut tarvittavat varat, kutsuakseen yliopistoon opettajaksi oman suuntansa ja mielipiteittensä mukaisen miehen. Sen tähden oli käännytty naapurimaahan Wyrttembergiin ja ennen kaikkia Tybingenin teologeilta tiedusteltu jotakin soveliasta miestä. Eri puolilta osotettiin Beckiin ja niin päätti tuo yhdistys istunnossaan maaliskuun 22 päivänä 1836 yksimielisesti kutsua hänet. Yhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja rehtori La Roche selitti kutsumuskirjeessä, että ylioppilaiden opettamisen ohella tarkotuksena oli sekin, että kutsuttu yleisten luentojen pidolla toimisi kristillisen seurakunnan hyväksi; ja lähetyslaitoksen inspehtori Blumhardt mainitsi kirjeessään, että laitoksen vanhemmat kasvatit kävisivät kuulijoina kutsutun yliopistoluennoilla. Kun Baselissa siihen aikaan opiskeli keskimäärin 20 jumaluusopin ylioppilasta, niin oli tuo tosin hyvin vaatimaton, mutta kumminkin juuri sen kautta ehkä toiselta puolen, varsinkin alussa, viehättävä toimi, joka Beckille täten oli avaantunut ja josta sai toivoa ainakin jotain seurausta.

Kuten jo aikaisemminkin on huomautettu, oli Beckille jo kauemman aikaa selville käynyt, että hän vain silloin tunsi täyttä tyydytystä virassaan, kun sai joko kokonaan papinvirkaa tahi kokonaan opettajan virkaa toimittaa. Niin uskoi hän kaikkia asianhaaroja harkitessaan tuossa kutsussa Baseliin ilmenevän Jumalan johdatusta ja otti sen ilolla vastaan.

Mergentheimissä ei kyllä tahdottu mielellään antaa kalliiksi käyneen sielunpaimenen ja opettajan muuttaa ja tehtiin vakavia ponnistuksia hänen pysyttämisekseen, niin että Beckin täytyi, ennen kuin hän voi lähettää Baseliin myöntymyksensä, vielä odottaa hänen pysyttämisekseen tehtyjen anomusten ratkaisua. Vasta toukokuun 6 päivänä lähetti hän vihdoin myöntymyksensä. Miten vaatimattomalla ja kuitenkin varmalla mielellä Beck tähän uuteen toimeensa astui, osottavat meille sanansa rehtori La Rochelle. Hän kirjoitti: "Minä tunnustan teille, kunnioitettu ystävä, avonaisesti, että varsinaisten esitöitten kautta minä en ole yliopiston opettajaksi valmistunut — virkani vaativat niin tyyni kaikki voimani, että saatoin vain yksityisiä hetkiä käyttää tieteen yksityisiä kohtia varten ja yhdistyksen täytyy juuri sen tähden alussa olla kärsivällinen kanssani, mutta parhain tahtoni on teille varma ja Sen siunaus, jota me tahdomme palvella, on meille molemmille varma. Uskoni ja tietoni tunnette kyllä kirjallisista töistäni, jotka kaikki ovat sisimmästäni lähteneet ja tällä perustuksella siis otan kutsumuksenne vastaan. Tulen kuitenkin, mitä tieteellisyyteen tulee, erityisesti harrastamaan oppiakseni, että pitäydyn alhaisiin ja että se vasta veisi Taborille, jossa mielellään majoja rakennetaan ja ettei ennustella, joka ei hyvin sovi kellekään ihmiselle. Tämän, oppivan asemaan antautumisen pidän tärkeänä ja kaiken hyödyttävän opetustoiminnan ehdottomana ehtona. — — — Minulla on se luottamus Herraan, että minä taas Baselissa, luonnollisesti otsan hiessä, kuten oikein ja hyödyllistä on, löydän, mitä tänne jätän, nimittäin uskollisia veljessydämmiä. Minuahan kohtaa jo rakkautta enemmän kuin odottaakaan voin. Ja näin olkoon siis liitto välillämme luja tehty ja Hän, joka meitä on siihen johtanut, antakoon, että Hän meissä ja ulkopuolella meitä aina enemmän siunatuksi tulisi."