Sen pitemmälle ei keskustelu sillä kertaa kestänyt, sillä nuot maalliset touhut tulivat esteeksi, ja Elsaa kaivattiin toimiinsa.
"Menköönhän nyt, mutta niin kauvan kuin minä emäntä olen, teen minä tuossa tavassa muutoksen. Elsa on tästä lähin liian pulska passaamaan minun herrojani. Minä sanon: mummo on kaikkein sopivin passari meidän maistereille. Elsa kyllä juoskoon jalkojensa nuoremmuuden tähden ulos kaupungilla, vaan kotoiset kamaritoimet minun herroilleni tehköön mummo!" Näin jutteli mamseli kamarissaan itsekseen, neuloessaan sulhon paitaa.
Samana päivänä tekikin mamseli tuon muutoksen ja mummo sai huolekseen herrain passauksen.
Kevät kului ja kesä läheni. Nuoret herrat alkoivat solua kotipuoleensa. Mamseli alkoi myöskennellä liikoja huonekalujansa, joita ei hänen tarvinnut viedä tuonne maapappilaan. Palvelijat saivat hakea paikkoja, mikä minnekin, sillä siitä taloudesta oli loppu tuleva. Elsan olisi mamseli mielellään vienyt mukanaan, mutta Elsa ilmoitti ei tahtovansa maalaiseksi tulla. Häät vietettiin tuossa majatalossa, jonka jälkeen kaikki saivat talosta mennä minne kukin pääsi.
VIIDESTOISTA LUKU.
Rajuilman tauottua lakkasivat pojatkin riitelemästä.
Häät olivat olleet komeat ja niissä oli ollut hauskuutta jäämäänkin asti. Kuka kumminkin häiden jälkeen ja mamselin mentyä jäi pahoille mielin, oli Munkkiniemen Elsa. Hänelle ei mamseli muistanut antaa päästökirjaa eikä palkkaa. Hulluinta kaikista oli se, ett'ei mitään palkanmäärää ollut puheessakaan ja tietysti käytti mamseli tilaisuutta hyväkseen. Jäi toinenkin piika päästökirjatta; se oli mummo, mutta hän ei jäänyt ilman palkkaa. Liina meni jälleen Munkkiniemeen ja Lotta kotipuoleensa.
Nyt oli Elsa paikatta, eikä oikeastaan tiennyt mitä tehdä, kun ei ollut sanottavasti mitään, millä toimeen tulla ja päästökirjaa puuttui. Mummo, kaikenlaisia kokenut vanha ihminen, käski tytön tulla kotiinsa siihen pieneen kamariin pesotuvan perässä, joka monta vuotta oli ollut hänen hoteissaan halpaa hyyryä vastaan. Elsa ei juuri mieluisesti tahtonut ruveta mummon rasitukseksi, vaan mummo kehoitti noudattamaan kohtelijasta tarjousta, ja niin meni Elsa mummon mukana.
Se oli kirkas kesäaamu, kun mummo ja Elsa työnsivät käsirattailla Elsan arkkua ja kaikenlaisia kapineita tuohon hyvin vanhaan taloon. Talo oli kulmatalo Kruununhaassa ja niin rakennettu, että, katsoi pihan perältä tai katurakennuksesta, näkyi aina pohjoissatama. Niin muodoin näkyi tuosta korkealla mäellä olevasta pesotuvan-peräkamarin akkunasta kirkkaasti kimalteleva mainittu pohjoissatama. Väsyksiin saakka saivat he työntää ylösmäkeä noita rattaita ennenkuin pääsivät tuota kaunista näköalaa ihailemaan, näköalaa, joka oli loistavampi kuin mamselin ravintolassa, vaikka se sijaitsikin rakennuksen toisessa kerroksessa.
"Kyllä tässä on kaunis katsella!" huudahti Elsa saatuaan arkun paikalleen ja kiirehdittyään akkunaan. Sieltä risteilikin venheitä edestakaisin ulapalla. Komeana kohosi lahden takana Korkeasaaren kaunis metsä, ja siitä oikealla kaakkoon käsin Katajanokan vuori mökkiryhminensä. Juuri kuin tuota mökkijoukkoa vartioiden kohosi mahtavana Viaporin linna eli sotavarustus. Se oli niinkuin leveälle siipensä hajoittanut kotka, suojellen Helsinkiä, niin meren myrskyiltä ja hyökylaineilta, kuin vihollisiltakin. Katsojan silmät kiintyivät vielä etäämpänä sijaitsevien saarten metsiinkin ja Söörnääsin rantoihin, kallioihin ja kärkeen.