"Todellakin kaunis kaupunki!" huudahti Elsa, tähystäen vieläkin silmillään kauas etäisyyteen.
"Niin Helsinki", vastasi mummo.
"Juuri sama", sanoi Elsa. "Entisajan ihmiset ovat olleet viisaita paikan valinnassa. Missä oli erittäin viehättävä paikka, siihen tehtiin kaupunki."
"Se on totta, sen minäkin myönnän, mutta siinä parhaastaan silmällä pidettiin, missä on hyvä hamina, johon laivat voivat veden syvyyden tähden hyvin laskea ja missä niillä on suojusta ison meren laineilta. Usko pois, mutta meidän maamme rannoilla on harva paikka, johon isot laivat rantaan pääsevät, vesi kun näet on liian matalaa. Helsinki on siinä suhteessa koko mainio, kun rantaan, ihan kalarantaan, pääsee laivalla vaikka kummoisella." Mummo mietti hetkisen ja lisäsi: "Helsinki kyllä on pulskeassa paikassa, mutta entisajan ihmiset ovat olleet huonoja rakentajia; — katso tuota Katajanokkaa! Taitaako sanoa, että on liiaksi kaunista?"
Elsa katsoi akkunasta tuota "Katajanokan" mökkiryhmää ja sanoi:
"Se on köyhien rakentama; ei yksikään varakas entis- eikä nykyaikaan ole rakentanut noin huonoa!"
Ennenkuin mummo ennätti vastausta harkita, näki hän portista sisään kömpivän vanhan kalastajan, joka kantoi isonlaista pärekoria päänsä päällä.
"Kas, taas tuo vanha Jaansonni on tuossa pärekoppinensa. — Ahvenia arvatenkin!" Samassa kiiruhti mummo pihalle.
"Hyvää huomenta, Jaansonni. Onko teillä ahvenia?"
"Ihan viime yönä saatuja", kuului vastaus, kun ukko laski korinsa maahan.