"Huh, huh, hyi, kun siellä on pilvipakkanen tänään; oikein se kynsiin kiinni ottaa!" tuumi mamseli. "Pitäkää pellit kiinni, ett'ei lämmin taivaalle luista", lisäsi hän ja meni kamariin.
* * * * *
Aika kului, joululupa loppui. Ylioppilaat alkoivat tulla kaupunkiin. Mamselinkin huoneet alkoivat täyttyä. Ankara alkoi työ. Nyt mamseli huomasi vasta uhoon yhtyneensä. Hänen piti huolta pitää suurehkosta majapaikasta ja samalla morsiuspuuhistansa. Suurenlaisesti tahtoi hän varustaa itsensä kaikenlaisilla kapineilla. Hänellä itsellään tosin oli liina- ja pitovaatteita moneksi vuodeksi, vaan sulhasen liinavaatteet ja peitteet alkoivat vetää puoleensa kaiken huomion. Hän oli kahden vaiheella, pitikö heittää majanpito toisiin käsiin kesken talven, vaiko jatkaa sitä poislähtöönsä asti.
Isakki-maisteri suoritti viimeisen tenttaaminsa jo helmikuussa. Tuo ainoa tulevainen poikapuoli oli myöskin uusiin tamineihin varustettava. Mamselilla oli syytä iloita, että hän sai varustaa poikaa papintutkintoa ja vihintää suorittamaan. Hänellä oli vielä suurempi syy senkin tähden, kun Isakki oli tuleva kumminkin aluksi isällensä apulaiseksi, ja oleva alituisesti yhdessä perheessä ja äitipuolen silmien edessä.
Munkkiniemen Elsa, hänkin täytti kolmannentoista ikävuotensa ja oli jo täyden ihmisen pituinen ja kokoinen. Hänen poskensa alkoivat käydä punakoiksi ja käsivartensa sievän pyöreiksi ja hänen vesiruskea tukkansa riippui kahtena palmikkona, joiden päihin oli sidottu siniset nauhat. Viime aikoina oli mamseli tehnyt hänestä huomioita, ett'ei Elsa enään lukenut eikä virrennuotteja hyräillyt. Hän otti siis Elsan kahdenkesken puhutellakseen:
"Kuinka on Elsa sinun jumalisuutesi kanssa?"
"Näytänkö minä jo niin jumalattomalta?"
"Älä nyt tuskastu hyvä ihminen, minä hyvässä tarkoituksessa sitä kysyn."
"En tuskastu, en, mamseli kysyy vaan! Minä vastaan, että en minä tässä jouda mitään näkyviä jumalisuuden harjoituksia pitämään. Meillä on kiire työ, mamseli kulta!"
"Niin on, kyllä meillä nyt hyvä lapsi työtä piisaa. Mutta se, Elsa rukka, on hyvä, että on työtä ja aina touhua, sillä työ, jos se toisinaan on suuri rasituskin, on myöskin syntiselle ihmiselle jalo virvoitus ja huvitus. Se viepi mielestä pois kaikki joutavat ja turhanpäiväiset ajatukset. Herra armahda, missä pulassa minä olin monta kertaa ajatuksineni niinä pitkinä vuosina, kun vietin joutilasta ja ikävää toimettoman vanhanpiian elämää. Juuri sen vuoksi aloin tämän toimen. Onhan se kyllä totta, mitä sisareni sanoo näistä kaikista puuhistani, että olisin vähemmälläkin toimeen tullut. Mutta miksi en saisi minä niin hyvin kuin hänkin puuhata? Olenko minä enemmän, kuin hän, nurkkaani noiduttu? Sen sanon, että yhtä jumalinen voipi olla työtouhussa, kuin joutilaanakin."