"En ole sitä ajatellut tehdä", vastasi Elsa.
"Kuinka niin", kysyi rouva ihmeissään.
"Minä en jaksa täyttää tätä ammattia, ja jos ammatin jaksankin, niin kirkosta en voi vuosittain poissa olla."
"Kyllähän meillä on paljo työtä, vaan kun olemme köyhiä, niin emme voi pitää useampaa kuin kaksi palvelijaa. Kirkossa käynninkin voisi niin järjestää että pääsisitte vuoroon", sanoi rouva erinomaisen alakuloisena.
Elsa kyllä sen huomasi, että isäntäväkensä olivat vähävaraisia, mutta niin perin suora tunnustus kuin rouvan köyhyydentunnustus oli, sai Elsan kelpolailla alakuloiseksi; se kävi suorastaan hänen sydämelleen, se tahtoo sanoa: hänen tuli herrasväkeänsä sääli.
"Jääpikö Katri paikoilleen?" kysyi Elsa rouvalta.
"Häneltä en ole vielä kysynyt, vaan minä voin mennä kysymään."
Tätä keskustelua pidettiin lastenkamarissa, ja rouva riensi kyökkiin.
Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi:
"Muuttaahan se Katrikin, kuuluu jo olevan paikka."
Elsa katsoi rouvaa silmiin ja rouva Elsaa.