"Älä hyvä Alfred, älä Herran tähden mene takaukseen! Kuka maailman asioista tietää, ja me kun olemme niin köyhiä, jos maksamaan joutuisi, olisipa se vahinko. Minä varoitan sinua, Alfred!" sanoi rouva.
"Ei rouvan tarvitse tämän asian tähden mitään hätäillä, kosk'en minä hätäile, joka rahat annan, ja kun kerran rahat ovat omia ansaitsemiani, niin mahtanen ne saada lainata, kun hyvin tunnen ja tiedän mummon, että ne hänen käsissään eivät ole hukassa. Jos mummo tahtoo kirjoituttaa todistuksen, että minä voin saada rahat takaisin, siinä tapauksessa, että kuolisitte, ennenkuin nuot rahat on takaisin maksettu, niin kaikki on hyvin," arveli Elsa.
Maisteri katsoi rahat, paljonko niitä oli, ja meni sisälle, kirjoitti joutuin velkakirjan ja kirjoitti itsensä todistajaksi, vaan ei takaukseen.
Elsa pisti velkakirjan arkkuunsa ja mummo, sanottuaan hyvillään hyvästit kaikille, läksi pois.
Kaikki seisoivat mummon mentyä kyökin permannolla kappaleen aikaa hämillään. Vihdoin menivät maisteri rouvineen sisälle.
Herrasväen mentyä alkoi Elsa tuumia:
"Eipä Katri tiedä, mistä meille tulee ensivuodeksi kyökkipiika."
"Tiedätkös sinä sitten?" kysyi Katri.
"Kyllä, ja tunnenkin osaksi häntä."
"Eihän nyt pilvistä siihen pudonnut, kun ei täällä ole ketään käynytkään", sanoi Katri hämillään.