Silloin se muutti mummo taloonsa.
Seuraavana päivänä oli Katri hyvin nolona; vihainen hän ei Elsalle ollut, eikä juuri sopinutkaan olla, sillä hän oli vaan kummissaan, kuinka asiat voivat mennä päinvastaiseen suuntaan, kuin tarkoitus on. Elsa taas puolestaan kertoi ihmeinään rouvalle, ettei Katrilla paikkaa ollutkaan.
"Olkoonpa jos", vastasi rouva, "mitähän sitten valehteli minulle."
Samana päivänä tuli Katrikin rouvan luo, pyytämään päästökirjaa ja lupaa mennä ulos paikkaa kuulustamaan. Molemmat hänelle myönnettiin. Mikä lieneekin vikana ollut, mutta tovin ulkona juostuansa tuli hän tyhjäntoimittajana takaisin, vaikka päästökirja oli perin hyvä. Nyt otti hän kahden kesken Elsan puhutellakseen ja sanoi:
"Kuinka sinäkin viitsit olla niin kummallinen, vaikka sinun kehutaan olevan jumalisen tytön, että rupeat tahallasi toisen leipää polttamaan, luulisi tuota itsekunkin elävän omalla työllään, eikä tuppaavan toisen paikalle."
"Mitä se on kun Katri puhuu? Olenko minä tupannut sinun paikkaasi? Minä olen ruvennut sinulta avonaiseksi jääneesen kyökkipiian paikkaan; itse olet itsesi irti sanonut ja valta minulla oli siihen eikä jumalisuuteni estä minua rupeamasta työhön semmoiseen, joka on toiselta avonaiseksi jäänyt."
"Jaa", sanoi Katti, eikä osannut mitään muuta.
"Jos tahdot, niin pyydä mummoa toimittamaan, kyllä hän sinulle paikan saapi, ole varma siitä. Mutta minä en voi ruveta viran alennusta pyytämään, juuri kuin koroitusta olen saanut", sanoi Elsa.
Juuri kuin Elsa viimeistä sanaa lausui, astui postiljooni kyökkiin ja kysyi "Katri" nimistä neitiä. Katri ojensi kätensä ja sai siihen kauniin isohkon kirjeen, jossa oli helevän punainen lakka. Postiljoonin mentyä aukaisi Katri kirjeen ja rupesi lukemaan. Vähän aikaa luettuansa rupesi hän hypähtelemään ja tanssimaan.
"Siinä se nyt on!" sanoi Katri, ja rupesi näyttämään Elsalle pitkää nenää. "Asiat käypi sentään maailmassa paremmin, kuin pahat ihmiset luulevat", lisäsi hän sanaa.