Elsa katseli ihmeissään Katria; hän oli nyt joutunut Katrin silmissä pahaksi ihmiseksi. Aivan hyvä ei hän ollut itse mielestänsäkään, vaan kumminkin hän tunsi itsensä syyttömäksi Katrin syytökseen. Hän aikoi poistua kyökistä.
"Älähän nyt mene. Kenelle minä tässä muillekaan salaisuuksiani kerron, jos en sinulle", sanoi Katri.
"Sinä pidä salaisuutesi omana tietonasi; minua ei huvita salaisuudet joita sinä sydämesi katkeruudesta ja mielikarvaudesta minulle kerrot", vastasi Elsa.
Katri katsoi Elsaa silmiin, suu naurun hymyssä. Tästä katseesta rauhoittui Elsa ja jäi odottavaan asemaan, mitä kirjeen sisällöstä hänelle kerrottaisiin.
Katri luki:
"Turussa kirjoitettu minun omalle kultaselleni!
Rakas Katrini!
Tämän kautta saan minä tervehtää sinua, ja tietä antaa, että minä voin hyvin. Mökkini on nyt aivan valmis, vaan yksitoikkoiseksi sen elämän vetää, kun ei kumppania ole. Minä olen ollut kovin ikävissäni aina siitä saakka, kuin sinä läksit Helsinkiin. Jos sinä sen hyvän työn tekisit ja tulisit kohta tänne, niin me heti häitä viettäisimme. Hyvä olisi jos pääsisit kohta, vaan viimeistäänkin Pyhänpäivänä odotan sinua tänne!
Ystäväsi
Pekka Niironen."