Kirjeen luettua tuli Elsa hyvin alakuloiseksi; hän nojasi kyynärpäillänsä kyökin pöytään ja katsoa tuijotti avonaista kirjettä pöydällä, mutta Katrin silmiin ei hän katsonut. Katri huomasi Elsan hämmennyksen.
"Kuinka sinä niin ymmälle minun kirjeeni sisällöstä jouduit?" kysyi
Katri.
"Tottahan nyt ymmälle jo vähemmästäkin joutuu, kun suorastaan tuo kirje putoo kuin taivaasta pelastamaan sinua samaan aikaan, kun sinä varomattomuutesi tähden puheistasi olit jäädä ilman paikkaa ja palvelusta. Unta kait sinun sulhasesi on siellä Turussa nähnyt, että sinä tulevaksi vuodeksi olet vähällä paikatta joutua täältä", vastasi Elsa.
Katri katsoi Elsaa silmiin, suurilla silmillä niinkuin sellainen, joka on kesken uniansa herätetty.
Elsa meni kyökistä pois.
Kun Elsa jälleen ilmestyi lastenkamarissa, sattui rouva katsomaan Elsaa kasvoihin. Elsan silmät olivat kosteat, mutta hänen poskissansa näkyi vihan puna. Elsa teki tehtäviään vaan kyyneltulva sai enemmän valtaa. Rouva huomasi, että Elsan itkuun oli jonkinlainen ulkonainen loukkaus syynä ja siis kysyi:
"Mitä nyt itkee Elsa?"
"Enpähän erikoista mitään, itken vaan pahoissa sydämissäni", arveli
Elsa.
"Semmoinen tunnustus suuresti huvittaa minua", sanoi rouva naurahtaen, ja meni pois.
Kun Elsa taas sattumalta joutui kyökissä Katrin näkösälle, pidätti
Katri häntä hiukan puheillensa pysähtymään.