Elsa kiiruhti käskyä täyttämään.
Pian olikin maisterin jotenkin kuluneet vaatteet puhtaana, ja täydessä kunnossa päälle pantavaksi. Elsan oli joutuminen myöskin lapsia pukemaan, jossa rouvakin oli avullisena. Pian olivatkin kaikki tamineissaan ja söivät suuruksensa, jonka tehtyä lähdettiin astumaan.
Matka kuluikin alussa hyvin, vaan kuta pitemmälle ehdittiin, sen vaikeammaksi kävi kulku rapakoiden ja kallioiden tähden. Rouva alkoi jo katua ja oli vähällä palauttaa lapset takaisin. Kumminkin hän maisterin kehoituksesta jatkoi matkaa edelleen. Vihdoinkin pääsivät he perille. Samassa saapui siihen pieni Mattikin.
"Sieltähän herrasväki tulee! Ja semmoinen siivo kun tänne on, kuinka rouvakin sentään pääsi?" sanoi mummo.
Hänellä oli kohta lämmintä kahvia tarjota, ja hän vei vieraat perimmäiseen huone-pahaseen. Matti vaan jäi Elsan kanssa etuhuoneesen.
"Aika sievän talonhan vaan mummo niin äkkiä itselleen sieppasi", oli rouva sanovinaan.
"Aika kallio-linnahan tämä on", ilvehti maisteri kahvia juodessaan.
Kun kahvit oli juotu, alkoivat maisteri ja rouvakin katsella huonetta kaikista nurkistaan, ja sitä tutkimusta tehden menivät he etuhuoneesen. Siinä seiniä tähystellessään pysähtyi maisteri Matin eteen ja kysyi:
"No, tuleeko sinusta suutaria?"
"Sitä en itsekään vielä tiedä varmaan, vaan luulis kumminkin", vastasi
Matti.