"Eikös se ole hyvin ikävää, kun täytyy koko päivät istua?"
"Ei se niin ikävää muuten olis, vaan se tahtoo ruveta niin selkää pakottamaan, ja minä luulen ettei se työ ole oikein terveellistä", vastasi Matti.
"Luuletko niin?" sanoi maisteri, ja lisäsi: "kyllähän käsityöläisammatti ei kaikkein hullumpi ole, kun vaan kunnollisesti siinä on, ettei retkuttele. Kehoittaisin minä sinua siinä opetteleutumaan ja koettamaan. Vaikeutta siinäkin tosin on, vaan sittenhän tuon tietäisi, kun tuota koettaisi. Mutta, niinkuin itsekin sanot, minä luulen samaa, ettei suutarin työ kasvavalle pojalle niinkään terveellistä ole."
Rouva yhtyi miehensä mielipiteesen.
Herrasväki menivät takaisin paikoillensa, ja kun he olivat toiseen huoneesen poistuneet, antoi mummo Matillekin kahvia vehnäsen kanssa.
"Muuttaisitko sinä mielelläsi muuhun ammattiin?" kysyi mummo.
Matti tuli hyvin alakuloiseksi ja mietiskeli tovin aikaa:
"En minä kesken aikaa muuta, käyn minä oppini päähän asti, kun paikka sentään on hyvä. Mutta kun opista pääsen, sitten minä muutan ammattia jonkinlaiseksi muuksi, sillä juoppona suutarin sällinä en olla tahdo."
Elsan silmät kiilsivät ja mummon kasvot kirkastuivat.
"Älä vainenkaan rupea juopoksi kisälliksi!" sanoi mummo.