"Oletteko ennen asunut näillä tienoin?" kysyi ukko.
"En näin kaukana, vaikka kyllä kerran täällä päin", vastasi mummo.
"Täällä on niin ihmeen hauska ja terveellinen asua. Kumpahan olette täällä vähän aikaa, niin saattepa nähdä kuinka tulette kappaleen nuoremmaksi. Näettehän että vanha minä olen ja kumminkin täysissä voimissa; sen vaikuttaa askaroiminen raikkaassa puhtaassa meri-ilmassa ja asuminen terveellisillä kallioilla. Onnellinen se ihminen, joka asuntonsa tänne saa, ja niin kauvan kun kaupunki ei tänne päin isone, kestää sitä hyvää. Vaan kun Helsinki on pääkaupunki ja aikaa voittain, niinkuin pääkaupungit tavallisesti, isonee, pelkään pahoin että rakennushaluiset anastavat nämätkin kalliot, mutta vielä tää sittenkin on terveellisimpiä osia Helsingistä."
"Kyllä täällä hyvin raittiilta ja terveelliseltä tuntuu, vaan mitä mahtaisi vaikuttaa kalan haju, se ehken ei oikein täytä terveyden kaikkia sääntöjä", huomautti maisteri.
"Mikä kalan haju täällä on? Se on hieno meri- ja vuori-ilma, joka täällä vallitsee. Kalat ne viedään kaupungin rantaan ja herrasväki syövät ne", sanoi ukko.
Kun hän oli juonut yhden kupin kahvia (toisesta ei hän huolinutkaan), teki mummo hänelle ehdoituksen:
"Tässä olisi minulla yksi poika, joka sangen mielellään rupeaisi kalastajan oppiin.
"Ha ha ha, kalastajan oppiin! Todellakin. No, ei sen puolesta, on kalastuksessakin oppimista. Vaan että oppipoikia kalastukseen tarjotaan, on erinomaisen hauskaa minusta", naureskeli ukko.
"Niin, kun ei hän halua suutarin opissa olla, niin ruvetkoon kalastus-oppiin", vastasi mummo.
Ukko tirkisti Mattia tarkasti ja sanoi: