"Tule rouvan luo!" sanoi Sanna alennetulla äänellä.
Hiljaa hiipien seurasi Elsa käskyä.
Oli pieni nurkkakamari, johon aamuaurinko heitti valoa vaaleain verhojen läpi. Kamari oli erittäin somasti ja siististi sisustettu. Rouva oli vaatetettuna aamunuttuun ja istahti nojatuoliinsa. Hän jäi viistoon asemaan pöydän vieressä, kun käski Elsan istua oven pielessä sijaitsevalle tuolille. Rouva koputti sormiensa päillä pöytään ja katseli väliin akkunaan, josta verhon tähden ei voinut läpi nähdä, väliin Elsaan.
"Mitä olet nyt miettinyt Elsa?" sanoi vihdoin rouva, katkaisten äänettömyyden.
"Enhän ole vielä miettinyt paljon mitään. Kumminkin olen sen verran ajatellut, ett'ei luutatytön toimi enään minulle sovellu."
"Sitä minäkin tarkoitan; sinun on parasta alkaa palvelusta."
Elsa ei vastannut mitään.
"Kyllä saat olla meilläkin, mutta on minulla toinenkin paikka. Sinä pääset vanhan sisareni luo kaupunkiin; hän on minulle puhunut monta kertaa, että toimittaisin hänelle maalaistytön ja minä olen luvannut toimittaa sinun. Hän on aivan yksinäinen vanha-piika, joka elää pensioonilla. Jos vaan tahdot, niin minä vien sinun jo tänään hänen luoksensa."
"Mutta eikö hänellä ole entistä palvelijaa?"
"Hänellä kyllä on ollut, vaan nyt ei hänellä ole; siinä on käynyt semmoinen vanha matami pientä palvelusta tekemässä. Sen minä huomautan sinulle, että hän tahtoo olla hieman oikullinen; vaan älä huoli mitään hänen oikuistansa. Vastustamista ei hän suvaitse."