Mummo meni kohta kannelle istumaan, vaan Matti istui rahille, laskien samalla nyyttinsä rahin alle. Ukko meni korjailemaan patojansa ja astioita parempaan järjestykseen. Samalla viritti hän takkaan valkean ja alkoi kahvia keittämään.
"Kuinka tää on talvella lämmin, kun näyttää ulkoa päin niin rapistuneelta?" kysäsi mummo.
"Kyllä tää on hyvin vanha, mutta kovista hongista tehty, ja kun muistaa panna puita uuniin, niin tarkenee, vaikka ei juuri voikaan silakoita seinillä paistaa."
Siinä sitten yhtä ja toista tarinoiden valmistui kahvikin ja ukko kantoi kahvipannun pöydälle, otti pöytälaatikosta sokeria ja hakkasi sitä pieniksi veitsellä ja vasaralla. Sitten otti hän tuosta vanhasta komeasta kaapistansa kolme kahvikuppi-paria, joihin hän laski kahvia kuin hyvin tottunut emäntä ainakin.
Ukon kehoituksesta kävivät vieraat kahviin käsiksi, ja mummo kehui ukon keittämää kahvia hyvän makuiseksi. Kun kahvia tavan mukaan oli juotu molemmat kupit, alkoi mummo tehdä lähtöä, ja Matti sai jäädä ukon luo.
"Hyvästi nyt isäntä", sanoi mummo ja puristi kalastajaa hellästi kädestä.
"Hyvästi! Jumalan haltuun! Kyllä minä pidän huolta pojasta, mikäli on voimassani", sanoi ukko, erinomaisen vakavalla ja hartaalla äänen painolla.
"Kiitoksia teille!" sanoi mummo.
Ukko ja Matti jäivät seisomaan tuvan permannolle, kun mummo poistui.