"Mummo oli oikein hyvä, kun Elsan meille toimitti", sanoi rouva.
"Kyllä hän hyvä mummo on, vaikka omituinen."
"Sitä on vanhoilla ihmisillä aina jotakin sellaista, jota me nuoret emme voi käsittää", sanoi rouva.
Maisteri meni työhuoneesensa.
Elsa piti keittäjän virkaa kokonaista kolme päivää ja mummoa ei näkynyt ei kuulunut. Rouva kaipaili ja haikaili, että sehän nyt hammassärkyä on kun viikkokausia kestää, ja lähetti Elsan tiedustamaan asian oikeata laitaa.
Ilta alkoi hämärtää, kun Elsa lähti Punavuorille päin astumaan; väliin hän käveli, väliin juoksi, että matka kuluisi. Vielä oli päivän kajastusta, kun hän tuli mummon mökille.
Hän yritti mennä ovesta sisään kuin kuuna päivänä, vaan ei päässyt porstuaankaan. Riippulukko, jonka mummo itse oli ovelle pannut, pysyi siinä ja ovi sai olla aukaisematta. Vanhan kalastajan akkunasta pilkoitti valo, hän kurkisti siitä sisälle ja näki Matin ja ukon olevan syönnin touhussa. Hän meni sisälle, ja kun Elsa kalastajan ovelle ilmestyi, säpsähtivät molemmat, niin Matti kuin ukkokin.
"Hyvää iltaa! Onko mummoa näkynyt täälläpäin näinä päivinä?"
"Ei hän ole täällä käynyt sitte kun minun tänne toi", vastasi Matti.
"Onko se ovikin kiinni ollut kaiken aikaa, oletko sitä huomannut katsoa?"