Rouvan mentyä, alkoi sisältä kuulua iloista keskustelua ja naurun hekotusta. Eipä aikaakaan niin pistiin kapeakasvoinen valkoisella myssyllä verhottu naisenpää oven raosta.
"Kah, onhan siellä ihminen! Tule sisään!" kuului naisen kutsuva ääni.
Elsa astui sisälle ja pysähtyi ovipieleen. Munkkiniemen rouva oli istunut keinutuoliin, jossa hän hiljalleen itseänsä keinutteli. Mamseli katseli Elsaa kauttaaltansa päästä jalkoihin.
"Kyllä sinä näytät väyreeltä tytöltä; pelkään vaan että olet liian nuori", tuumi mamseli.
"Minkä vuoksi luulet liian nuoreksi?" kysyi rouva.
"Jos jotain tarvitsis joskus nostaa, mitä lapsesta on."
"Älä hätäile, kyllä hän on kantanut painoja ja monen monta luutatakkaa, vaan ethän tarvitse taas tavattomia nostattaakaan."
Sillä vastauksella näytti mamseli olevan tyydytetty.
"Mene sinne kyökkiin sitten!" sanoi mamseli.
Kun Elsa meni kyökkiin, istui siellä vanha mummo, jotain nypläten pöydän päässä; rillit olivat hänellä nenällä.