"Hm", myhähti Elsa, ja katsoi muuatta keltaista lyhyt-vartista kukkaa joka pistiin esille lyhyestä nurmesta. Vaan kuinka hän jälleen silmänsä ylös nostettuaan vaaleni, kun hänen sivuitsensa kulki hänen sulhonsa, muuan Aasian tuki ja turva, taluttaen käsipuolesta kaikella hellyydellä erästä solakkaa pitkänlaista, ei aivan kaunista herrasnaista. Elsan ja mummon sivuitse kulkiessaan tuo ylioppilas hieman säpsähti, nosti kumminkin lakkiansa, jatkaen sitten matkaansa kadoten naisineen väkijoukkoon.
Mummon nousi poskihin puna, silmänsä säteilivät tulta. Elsa hieman vaaleni, ja huulet vavahtelivat.
"Voi tuota ryökälettä, selkäänsä tarvitsis, mokoma tenttaamin-ottaja ja elätettävä, ompas nyt komeutta ja herruutta", sanoi mummo äänenpainolla, joka hyvin ilmaisi, että mummo olisi ollut sillä hetkellä valmis maisteria hyväksi kylvettämään.
"Tuolle ruojalle vielä jaoin viimeiset ja ainoat kovalla työllä ansaitsemamme rahatkin", lisäsi mummo.
"Olkaa hyvä ja tyyntykää, mummo", sanoi Elsa.
"Tyyntykää! Mailma paljasta koiruutta täynnä, niin tyynny nyt", vastasi mummo.
"Jaa, kyllä minä sen myönnän, että mailma on semmoinen kuin sanotte. Mutta semmoinen se oli ennen meitä ja siinä se pysyy meidän jälkeemme. Ei väkisin ystäväksi. Sanoinhan sen jo ammoin teille, jotta aika näyttää. Aika on nyt sen näyttänyt, etten minä ole hänen morsiamensa, vaan narripelin esine. Onnellinen sattumus on siis se, ettei pahemmin ole käynyt, ja saan kiittää hyvää Jumalaa varjelemisestansa. Onnellisella hetkellä olemme myöskin vastoin tavallista tapaamme tänne saapuneet, hyvin nähdäksemme minkä veroinen meidän suosikkimme kaikkine korulauseinensa on ja mistä miehestä hän lupauksineen käypi. Ei siis mieltä väärempää hänelle, uuteen yritykseen onnea vaan", tuumaili Elsa.
"Toista sinäkin puhut, ja toista asuu sydämmessäsi; ethän sinäkään, vaikka kuinka jumalinen olisit, ole muuta kuin tavallinen ihminen", vastusteli mummo.
"Mikäs muu kuin ihminen minä vaan olenkin. En ole enkeli, en edes pyhimys. Mutta, se on asia, että olen saanut tänään selville hänen kieroilemisensa. Minusta on hän kevätkauden ollut niin omituinen ja joskus puhunut joteskin ristiin. Minä kumminkin olen niin luullut, että hän ajattelee niin paljon tulevaista painavaa virkaansa, tai harmittelee läksyjänsä, että sen tähden ei oikein asiassa pysy, mitä meidän asioihimme koskee, mutta se ristin salaisuus onkin tuo ryökkinä-heitukka, rohvessyörin tytär; kyllä minä hänet hyvinkin tunnen. Tavallinen hyvänsävyinen ihminen, ei mitään moitetta, ja rahaa seuraa, arvaan minä, jonkun verran mukana. Arvaahan että haluaa päästä rohvessyörin vävyksi", selitteli Elsa.
Mummo tuli lempeämmäksi, kun kuuli rahan saannista puhuttavan.