"Taitaa poika sentään tulla onnelliseksikin", sanoi hän.
"Epäilemättä", sanoi Elsa.
Torvet pärähtivät soimaan, rumpali löi rumpuansa Kaisaniemen kunnahalla. Se oli venäläinen sotaväen musiikki, joka oli sinne soittamaan tilattu.
"Kauniisti ne soittavat", sanoi mummo.
"Hyvin kauniisti", toisti Elsa.
Molemmat nousivat seisoalle ja läksivät astumaan joukkoa kohden. Väkeä oli kuin pilveä soittajien ympärillä, siinä pientä, siinä suurta; vähän etäämpänä eräällä penkillä istui ylioppilaskin morsiamineen. Elsa ja mummo eivät olleet heitä huomaavinaan. Soittoon kiintyi vähitellen heidän ajatuksensakin niin, etteivät muistaneet heitä katsoakaan. Vihdoin lakkasi soitto ja joukko hajousi. Mummokin läksi liikkeelle Elsan kera, mutta tuota herraa morsiamineen ei enään näkynyt missään. Kellot alkoivat tornissa soida ja ihmisiä kutsua iltajumalanpalvelukseen.
"Lähdetään kirkkoon", sanoi Elsa.
"Lähdetään vaan", sanoi mummo, alkaen astua Elsan perässä. Muutamia muitakin alkoi solua, kirkkoon aikeessa, pois.
"Nähkääs minkä minä voitin", sanoi eräs poika sivu juostessaan, korkealla kädessään tinaista teekannua heilutellen. Nyt vasta huomasi Elsa ja mummokin juhlan oikean tarkoituksen, että siellä olivat arpajaiset.
Vihdoin saapuivat mummo ja Elsa kirkkoon. He asettuivat istumaan lähelle saarnatuolia, ei kuitenkaan saarnatuolin alle, jotta he hyvin helposti voivat nähdä pappia silmästä silmään. Heillä ei ollut vähintäkään tietoa, kuka papeista silloin saarnaisi.