Kun virsi oli veisattu, näkivät he suureksi kummastuksekseen kuinka tuo ylioppilas täydessä papin puvussa astelee sakaristosta suoraa päätä ja nousee saarnatuoliin.
Ensimmäiseksi, kun hän saarnatuolilla toimitusta alkoi, näki hän mummon ja Elsan. Vähän änkyttämällä ja vapisten hän ensimmäisiä sanoja luki, vaan totuttuaan paransi hän parantamistaan, jotta se vihdoin muuttui melkein Sinain jyrinäksi, ja hänen sointuva äänensä oikein soimalla soi kirkon kaikissa kolkissa ja loukoissa. Saarna ei ollut lyhyt eikä pitkä, sitä oli parahiksi, ja kaikki olivat saaneet kunnianimensä kuulla.
"Hyvin se saarnaa, mutta muuten en minä oikein suosi", sanoi mummo hiljaa Elsalle.
YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU.
Kaikki muuttui.
Ylioppilas ei käynyt moneen päivään mummon luona.
Kerran hän kumminkin tuli ja sanoi:
"Hyvät ystävät! Minä pyydän anteeksi etten ole voinut paremmin pitää puhettani. Minä kyllä olen naimiskauppoja hieronut Elsan kanssa, vaan asia on kääntynyt eteentulleiden syiden tähden toiseksi, ja täydyn siis peruuttaa entiset lupaukseni. — — —"
Sen pitemmälle ei hän ehtinyt puhua, kun mummo keskeytti hänen:
"Sinä, luuletko tänne tulevasi narraamaan? Maksa velkasi, ja rohvessyörin tyttärinesi mene sitten muille markkinoille. Me olemme alhaista ja oppimatonta väkeä, kumminkin olemme kunniallisia ihmisiä, joita vaan ei niin käy narrata kuin itse tahtoo."