"Kuka se on?"
"Sinä muistat lähellä pappilaa maantien haarassa mäellä talon; rustholli se oli, vaan sille isännälle kuului niitä kolmekin. Sinä muistat, sen takaan, vallan hyvin myöskin erään komean tyttären mainitusta kartanosta nimeltä Heleena, tekee mieleni sanoa ihana Heleena. Emmekö monta kertaa hänen kauneuttansa kadehtineet? Mutta niinkuin kadehtimisemme olis ollut erittäin tehoisa, on raukan muoto surkastunut. Muuttunut on muoto, muuttunut onnikin. Hän ihmissilmäin edessä parhaan kukoistuksensa aikana oli onnensa kukkuloilla ja olisi sitä vieläkin, joll'ei olisi saanut kurjan kunnotonta juomaria, viinan särpijää mieheksensä. Nyt hän makaa täkäläisessä sairaalassa eikä olisi sielläkään, tuskin koko elävitten luvussa, jos ei minun pikku piikani olisi häntä auttanut."
"Eikö hän ollut mielestäsi tarpeiksi ylpeä? Etkö näe että hänen ylpeydestänsä on seurannut kosto? Pitääkö sinun, eli onko sinua valtuutettu lieventämään Jumalan hänelle määräämää rangaistusta?"
"No, sinä tulet, kuta enemmän me tässä keskustelemme, aina ankarammaksi ja ymmärtämättömämmäksi. Jumala oli hänelle silloin jo lieventänyt tuon nuoruudessaan tekemän tuhmuuden rangaistuksen, kun hän lähetti Elsan häntä hoitamaan ja hänen tienvarrelle nääntyvää poikaansa ruokkimaan ja holhomaan. Siinä missä oli Elsan, on minunkin valtakirjani."
"Minkä minä hänelle osaan? Pitääkö minun hoitaman toisen pitäjäläistä?"
"Antanemme sen asian olla; minusta näyttää kun asia ei paraneisi puheistamme. Keskustelu tässä näkyy saaneen surkean käänteen. Sinun edessäsi ei ole pyhää vanha tuttavuuskaan! Sinun kaikki kaikkesi on Munkkiniemen uhkea herraskartano, miehesi ja sen rikkaudet. Mutta ennenkuin lopetan tykkänään puheen näistä aineista, kysyn: mihinkä joutuu ja kenelle tästälähin kuuluu Elsan äitiin Leski-Annan mökki Munkkiniemen niityn laidassa?"
"Siihen on minun perin keveätä vastata, kun hyvin tiedän, että mökki on meidän omaisuuttamme. Mieheni sen antoi vanhoista aineista rakentaa ja erityisellä luvalla on se kuulunut Leski-Annalle hänen kuolemaansa asti. Kuolema on rikkonut kaupat, kontrahdit ja lupaukset. Mökki kuuluu meille siksi, kunnes mieheni joko antaa sen jollekin toiselle tai hajoittaa rähjän polttopuiksi. Mitä irtainta mökin sisällä lieneekin, se kuuluu Annan perilliselle, hänen tyttärellensä Elsalle."
"Oikein! se on perin hyvä, että saan tietää! Kun nyt kotiisi menet, niin ole hyvä ja sano miehellesi, että jos Munkkiniemen metsässä ei enään ole muuta polttopuuta niin polttakoon heti ensimmäisenä tätä seuraavana päivänä Leski-Annan mökin. Toiseksi, jos miehelläsi on yhtäpitävät mielipiteet sisareni mielipiteiden kanssa, niin sano hänelle hyvin paljon terveisiä mamseli Eveliinalta, että hän tekee viisaimmin, jos ei milloinkaan enään siihen mökkiin pane vanhoja palvelijoitansa puutteisin kuolemaan. Klara! Klara! Muista että sisaresi sanoi sen."
"Kiitos! Kyllä sanotaan, mutta minä en ole täysin tyytyväinen tänä päivänä mamseli Eveliinan huonosti valittuun rippisaarnaan. Sinä puhut juuri kuin olisit ollut katsomassa, kuinka me vanhoja palvelijoitamme puutteisin tapamme."
"Odota! Vaikene! Minä kutsun Elsan. — Elsa! tule tänne!"