"Kuinka niin? Eikö syypää tarvitse saada ansaitsemaansa rangaistusta?
No, voitko sanoa, että äiti kuoli varsinaisesti puutteisin?"
"Sitä ei hän tehnyt, sillä minä Jumalan avulla voin hankkia mitä vähäisen säästömme lisäksi tarvittiin."
"Jos ei keittäjämme ole äitisi hengestä vastaava, ja hänellä ehkä on lieventäviä asianhaaroja olemassa, silloin pysyköön paikassa, mutta sinulle maksakoon kaiken, minkä hän on sinun suustasi pois myynyt ja varastanut."
"Käyttäkää armahtamis-oikeuttanne katalaa kohtaan niin pitkälle, kuin sitä vaan riittää. Hän ehkä katuu ja parantaa itsensä."
"Jätä hänet Elsan rangaistavaksi!" sanoi mamseli.
"Kyllä hän sitten liian helpolla pääsee. Minuun nähden jääköön vaan!"
Siihen loppui keskustelu ja rouva suoriutui kotimatkalle.
YHDEKSÄS LUKU.
Sunnuntai-käräjät.
Oli sunnuntai. Kellot soivat heleästi kaupungin tapulissa. Kansa, riensi kirkkoon. Mamseli Eveliinakin kiiruhti kirkkoon ja piika Elsa sai kulkea hänen vierellänsä. Mamseli oli pukenut itsensä mustaan pukuun, juuri kuin hänellä olisi ollut murhepäivät. Elsan vaatetus oli sitä ja tätä, sillä ei ollut vielä ehditty saamaan mukavia vaatteita. Hänellä oli päässä äitinsä silkki — ja yllä oma röijy, mutta äidin musta hame. Kirkossa oli mamseli Eveliinalla vissi paikka, jossa hän istui, vaan tällä kertaa oli hän myöhästynyt ja täytyi haeskella uutta paikkaa. Tällä tavalla ei ehken löytynyt mielen mukaista istuinsijaa, vaan sen hartaammin hän istui tuossa uudessa paikassa Elsan vierellä ja kuunteli saarnaa suurella tarkkuudella ja pyhiskeli ehtimiseen kyyneliä valkoiseen nenäliinaansa. Munkkiniemen piiatkin olivat tulleet kaupungin kirkkoon ja istuivat käytävän toisella puolella, ja keittäjätär julmisteli ja mulkoili silmiänsä mamselin ja hänen piikansa puoleen. Tämä ei jäänyt asian-omaisilta huomioon ottamatta. Elsa ei ollut näkevinään tuota rumaa katsantoa, vaan mamseli lähetti käytävän toiselle puolelle silmäyksen sellaisen, jotta keittäjätär silmäyksestä kehoitettuna päätti parhaaksi kääntää kasvonsa ja kaiken huomionsa papin ja saarnastuolin puoleen, josta pappi paraallaan pauhasi: "Sovi nopiasti riitaveljes kanssa, ett'ei riitaveljes sinua anna joskus tuomarille, ja tuomari antaa sinun palvelijalle, ja sinä heitetään torniin." Sitten hän saarnasi ja muistutti, että tämä sovitus oli tehtävä niin kauvan kuin molemmat riitaveljet tiellä ovat; muutoin oli käypä niinkuin Jesus tekstissä sanoo: "Joutuu torniin siihen asti kunnes viimeisenkin rovon maksanut on."