Nähtävästi hämilleen joutui nyt Munkkiniemen kyökkipiikakin ynnä muiden mukana, eikä enään niin koreesti mullistellut, vaan pää painui hieman alaspäin. Siinä oli paras todistus hänen syyllisyydestään, josta mamseli toivoi piankin saavansa jotain muutakin kuulla.
Saarna loppui, vaan kun se ikään loppunut oli, niin Munkkiniemen piiat alkoivat joutua kirkosta pois. Nyt täytyi mamselin luopua tavallisesta tavastansa istua kirkossa loppuun asti ja hartaudella jumalanpalvelus lopettaa. Hän kiiruhti Elsan kanssa perään, ja saavutti tytöt torilla.
"No, hyvää päivää neidit! Olettehan tulleet kaupungin kirkkoon ja ihan koko voimalla", sanoi mamseli.
Tytöt pysähtyivät ja keittäjätär punehtui ja mamseli koetti häntä oikeen silmiin tähystää, silmiin, jotka lueskelivat hiekkamuruja ja kiven nupuloita torilla.
"Kuinka teihin niin kovasti saarna vaikutti tänään kirkossa?" kysyi mamseli saadakseen juttua alkuun.
"Se tulee tiedämme siitä, kun käypi harvoin kirkossa", vastasi keittäjätär.
"Ehkä! Olkaapa nyt neidit hyvät ja pistäytykää meilläkin jalkojanne lepuuttamassa."
Tytöt eivät estelleet vaan kulkivat mamselin perässä taloon. Siellä he menivät kyökkiin.
Vähään aitaan ei piiat tehneet muuta kuin istuivat. Sannakaan ei ääntä päästänyt, sitä vähemmin keittäjätär.
Mamseli muutettuaan kotopukuun kiiruhti kyökkiin.