Sen sanottuaan poistui rouva huoneesta.
"Kyllä minä tiedän ne rahan antamiset, että jos minä paljon kulutan, niin kina siitä tulee. Mutta mieheni saa tehdä arkun ja sillä tavalla koetetaan päästä niin vähällä kuin suinkin mahdollista, ett'ei rouvan rahapussi tule liiaksi rasitettua. Niin, rouvan eli herrankohan lienee pussi, vaan kyllä minä tiedän, ett'ei siitä paljon lieviä enemmän kuin muiltakaan oikeassa asiassa, vaan kyllä turhassa!" sanoi Lemströmska.
Neljän päivän kuluttua oli sunnuntai. Elsa ja Lemströmska olivat hautajaiset niin puuhanneet, että ruumis vietiin kärryissä ja he kävelivät jäljessä. Hautasaattona oli Elsa, Lemströmska miehineen ja kolme Munkkiniemen renkiä, kuin myöskin yksi Munkkiniemen piika.
Tuossa matalassa töllissä sitten illalla juotiin kahvit pullan kanssa, ja keskusteltiin vapaasti kaikenlaista. Sillä herrasväki ei häirinnyt läsnäolollansa töllin yksinkertaisia hautajaisia.
Myöhällä lähtivät vieraat pois iloisina, vaikk'ei suinkaan runsaasti ravittuina; sen vajauksen sai palkita oma koti, oma ruoka. Elsan huviksi jäi mökkiin maata Munkkiniemen piika. Niinpä tytöt itsensä siunattua yönsä levollisesti töllissä nukkuivat, ett'eivät yhtään vavahdelleet eikä säikkyneet.
Seuraavana aamuna kun heräsivät, meni Munkkiniemen piika Sanna kotiinsa, jättäen Elsan tölliinsä. Elsa yksin jäätyänsä tuumi mitä hänen nyt olisi tehtävä. Ruoka oli hyvin vähissä ja raha aivan lopussa. Mennäkö Munkkiniemeen, kuten rouva oli käskenyt, vai lähteäkö luutia kaupunkiin viemään, joita oli joku määrä valmiina, kun ei äitinsä viimmeisinä päivinä päässyt niitä kulettamaan. Nyt oli kumminkin äidin hoitaminen loppunut ja Elsalla vapaat kädet mennä minne halutti.
Silloin sitoi Elsa luutanipun, heitti sen selkäänsä ja alkoi astua kaupunkiin. Kevään lämpöinen aurinko puristi hänestä monta hikipisaraa. Niin raskas ei ollut ennen hänelle luutanippu kuin sinä päivänä. Hän ei tahtonut jaksaa kantaa sitä ensinkään ja hän luuli tulevansa aivan sairaaksi. Hän tunnusteli itseänsä oliko hän toden tottakin sairas, vaan kun luudat olivat selästä poissa ei ollut sairauttakaan.
Ennen kun hän ennätti kaupunkiin, tuli tiellä muuan keski-ikäinen herrasmies hänelle vastaan. Herralla oli mustaksi maalattu kävelykeppi kädessä.
"Mistä kaukaa tyttö?" kysyi herra sauvaansa nojaten pysähtyen Elsan kohdalla.
"Munkkiniemestä", oli vastaus.