Liina läksi kolmella nelisellä.
"Enkö minä sanonut, että asia pitää aina ensin tutkia, ennenkuin selkään sutkii", sanoi herra, katsahtaen mamselin päälle joteskin äkäisesti.
"Fredrik, mitäs silloin olisit tehnyt, jos miehellä ei olisi ollut niitä ansioita?" kysyi mamseli.
"Olisin ajanut tytön pois, tai antanut anteeksi vastaisen parannuksen toivossa."
Nyt siirtyivät kaikki ruokasaliin, jonka pöydällä lämmin kahvi odotti.
Elsa oli hankkeissa mennä kyökkiin.
"Istu pöytään, Elsa! Nauti kahvia, kosk' olet äitisi elättänyt ja hoitanut hautaan saakka! Minä olen ollut näissä asioissa surkean huolimaton; se minun häpeäkseni täytyy tunnustaa."
Kun he siinä, yhtä ja toista tarinoiden, olivat istuneet kotvasen aikaa, ilmestyi ruokasalin ovelle elähtänyt mies harmaassa sarkapuvussa, jonka rinnassa riippui useampia mitalia. Mies oli kookas ja voimakkaan näköinen ja kantoi pulskaa huulipartaa. Kyökissä seisoi Liina ja odotti utelijaan näköisenä, mitä tapahtuman piti.
Kohta miehen ilmestyttyä loi Munkkiniemen herra kahvipöydästään kieron silmäyksen ja koko hänen olemuksensa osoitti, että hän pian aikoi jotakin suurta toimittaa. Niin juhlallisen näköisenä hän istui.
"Hyvää päivää, teidän ylhäisyytenne!" sanoi sotamies.
"Päivää!" vastasi herra hieman venyttäen.