"Hän on yksi Heleena niminen ihminen Kirkkonummelta."
"Heleena! mitä Herran nimessä? mikä Heleena hän mahtoi olla?" kysyi mummo, katsoen mamselia silmiin, silmillä joilla tuskin näki, niin oli hän säikäyksissä.
"Hänen isällään oli kolme taloa."
"Jaa, jaa, kyllä minä tiedän! Minä olen hänen äitinsä sisar, minä olen hänen tätinsä!" sanoi mummo, istuen aivan nolona.
"Te Heleenan täti! Sisarenne oli rikas talon emäntä!"
"Niin olikin!"
"Kuinka te tänne jouduitte?"
"Sepä se! Kyllähän minäkin olisin voinut olla talon emäntä, jos se olisi ollut sallittu, mutta se ei ollut; sallimus on kaiken onnen minulta kieltänyt ja elän päivästä toiseen, kun vaan jaksan raataa. Minä olin nuorempi, kuin se sisar, josta mamseli puhuu. Hän naitiin kun olin vielä pieni. Hän pääsi emännäksi rikkaasen taloon ja sai suuret myötäjäiset. Pian sen jälkeen kuolivat vanhempani ja minun perintöosani pantiin holhojan taa. Holhojan kasvatettavaksi jouduin itsekin ja sain sanomattoman paljon kärsiä kasvatusaikanani. Vihdoinkin tulin aikaihmiseksi ja sain kosijoitakin luokseni, mutta samaan aikaan joutui holhojani vararikkoon ja köyhtyi, ja sinne meni ja hupeni perintöni. Kosijat sen kuultuansa hylkäsivät minut."
"Jaa!" sanoi mamseli.
"Niin minä suutuin, tulin palvelukseen kaupunkiin ja sillä tiellä olen,
Joskus vaan olen käynyt Kirkkonummella."