"Mitäs mamseli nyt suree?" kysyi mummo.
"En minä sure, minä vaan ajattelen, kuinka mitättömiin ihmisen aikomiset menee. Kun minä mielessäni kuvittelin, kuinka laitan Heleenan tänne kaupunkiin asumaan ja kuinka kiitollinen hän siitä on minulle, ja hänelle tulee niin hauska olla, saa kouluuttaa poikansa j.n.e., niin äkkiä menivät tuumani nurin, jotta häpeen omia ajatuksianikin. Kyllä ihminen on oikein turhamielinen!"
"Ja itserakas!" sanoi Elsa.
"Oikein kouraantuntuvasti itserakaskin!" myönsi mamseli.
"Huomenna kait vaatteet vedetään?" kysyi mummo.
"Huomenna, ja lauvantaina silitetään."
"Sitten menen minä lepäämään!" sanoi mummo.
"Terveydeksenne tehkää se!" sanoi mamseli. "Mutta illallinen."
"Kiitos! ruokaa mulla on liiaksikin!" sanoi mummo ja läksi.
Seuraavana päivänä oli mummo taas toimissaan; vaatteita vedettiin ja venytettiin. Elsakin sai näyttää voimaansa jos hänen piti pysymän pystyssä lakanan toisessa päässä. Usein tahtoi hän tulla mukana ja kaatua kun mummo kiskoi kuin karhu.