"Mennäänhän nyt ympäri Viaporin", sanoi herra.
"On Suomessakin tanakka sotavarustus", tuumi mamseli, tähystellen
Viaporia. Toisetkin katselivat ja tekivät siitä huomioita.
"Siihen on mereltä menemättä, jos vaan ei laskea tahdota", tuumi toinen soutajista.
"So, kyllä piisaa nyt", tuumi herra ja antoi venheen kääntyä, ja laskettiin takaisin Munkkiniemen rantaan.
KOLMASTOISTA LUKU.
Hän oli mamselin vanha tuttu.
Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin kaupunkilaiset maalta kotiutuvat. Mamselikin tuli piikoineen kaupunkiin mutta kumma kyllä ei enään entiseen asuntoonsa, vaan vallan toiseen. Siinä ei ole liioin ihmettelemistä, sillä joka vuokralla asuu, saa usein muuttaa.
Mamseli oli kyllästynyt. Ihmiselle tulee toisinaan kyllästymisen aikakausi, — hän oli kyllästynyt toimetonna olemiseen. Hän vuokrasi avarat huoneet ja rupesi pitämään ruokaa ja kortteeria ylioppilaille ja muille nuorille herroille. Kaupunkiin tultua tuli suuri majanmuutto, ja uusien mööpelien eli huonekalujen osto. Elsan mielestä pani mamseli niin paljon rahaa tuossa uudessa puuhassaan ulos, että hän luuli ja nimittikin mamselin kukkaroa tyhjentymättömäksi.
Kaksikerroksisessa rakennuksessa sen toisessa kerroksessa, joka oli varustettu isohkoilla akkunoilla ja tarkoitukseen sopivilla monilla kamareilla, aloitti mamseli uutta liikettänsä. Pyykkimummokin otettiin auttajaksi ja lisävoimaksi tuli maalta kaksi tanakkaa punaposkista piikaa. Kumma kyllä, oli toinen noista piioista Munkkiniemen kyökkipiika, tuo lukijalle entiseltä tuttu Liina. Olikohan joku kipa-kapa tullut Munkkiniemessä taaskin, ja Liinan sentähden ollut pakko muuttaa kaupunkiin? Eipä suinkaan. Mamseli oli kelpolailla korottanut palkkaa ylitse sen, mitä Liina Munkkiniemessä sai, ja tuo palkankorotus sen vaikutti, että Liina mielellään muutti mamselin suurehkon ruokalaitoksen keittäjäksi.
Kun lukukausi yliopistossa alkoi, ilmestyi Helsinkiin paljo majapaikan etsijöitä. Ensimmäisenä päivänä oli mamselilla kaikki sijat tilattuna, ja vieraat muuttivat sisään; kaksi herraa kutakin kamaria kohti. Noissa nuorissa herroissa oli virkamiesten ja talonpoikain lapsia, rikkaita pohatoita ja joku perin köyhäkin. Kaikki he olivat valinneet elämän-uraksensa lukumiehen tien, ja koettivat niinmuodoin kilvan ennättää opin vaivaloisella tiellä, saavuttaakseen mitä pikemmin tavoittamansa päämaalin: virkamiehen palkan ja paikan vastaiseksi toimeentuloksensa ja koulukustannusten palkitsemiseksi.