Mamselin oma kamarikin jaettiin kahdeksi, sillä se oli nurkkahuone kahdella akkunalla. Toisen puolen sai asunnoksensa Munkkiniemen nuori herra. Herra ja rouva Munkkiniemestä olivat poikaa katsomassa ja hyväksyivät paikan aivan mallikelpoiseksi pikku herralle.
Nyt kun oli paljon muita palvelijoita, sai Elsa sisäpiian toimen; hän sai luvan palvella herroja. Hän heille kahvia kantoi, saappaat kiillotti, pesuvedet kantoi, vieläpä asiallakin juoksi. Näin alituisessa puuhassa pian kului ensimmäinen lukukausi.
Noissa nuorissa herroissa oli hyvä joukko papeiksi aikovia. Elsa jokahisen erittäin tarkasti tuli tuntemaan; hän tunsi heidät paljo paremmin kuin emäntänsä heitä tunsikaan, sillä mamseli ani harvoin kävi herrojen huoneessa. Elsapa heistä osasikin itsekseen tehdä havaantoja ja näki, ettei hänen pappi-aluistaan ollut kuin yksi ainoa, jolla oli se mieli, kuin tulevainen pyhä virka vaatisi. Arvellee joku, että lienee ehkä ollut jokin perin köyhä mökinpoika, joka kerjuulla ja velalla itseänsä kouluutti; kaukana kumminkin se oli siitä. Hän kyllä oli ruumiiltaan perin laiha ja kapeamuotoinen, mutta äärettömän rikkaan rovastin poika. Rovasti oli leski eikä hänellä ollut muita lapsia, kuin tämä poika, joka oli kuin papiksi luotu. Useimmat mamselin hyyryläisistä tulivat kotiin jälkeen puoliyön ja astuivat lujasti ja hoiperrellen; vieläpä usein kotiin tultua syntyi niiden kamarin-asukkaiden kesken korttitalkoo ja sen keskessä väliin aika metakka. Mamseli senlaisten metakoiden jälkeen kävi aamulla herroja puhuttelemaan, useinkin näin sanoen:
"Kun te kerran olette sivistyneitä ja herroja, niin älkää te eläkö kuin luontokappaleet eli kuin pakanat."
Semmoisten puheiden jälkeen olivat herrat, niin kauvan kuin muistivat, nolona. Työläästi kehtasivat tulla isoon saliin yhteiselle päivälliselle, kun muutamat vielä seivästäessään olivat saaneet sinimarjoja kasvoihinsa. Mamseli oli aina itse ensimmäisenä päivällistouhun aikana silmillään seuraamassa mitä kulloinkin tarvittaisin, vaan muutamat herroista olisivat väliin suoneet, että hän olisi kaukana ollut, vähintään tuulimyllyn toisella puolella.
Munkkiniemen Antti oli vilkas, reipas ja ahkera poika, ja läksyt olivat hänellä niin selvät, kuin selkein vesi. Tuo rikkaan rovastin jumalinen poika ohjasi häntä mamselin pyynnöstä, ja poika edistyi koulussa suurilla askeleilla.
Kaikkine edistyksineen ja touhuineen tuli joululuvalle lähtö ja saappaat vietiin suutariin paikattavaksi. Elsa sai kantaa Haneliukselle rajoja monta kantamusta, ja kun hän vie viimeistä osuutta niin — Matti, hän oli siellä suutarin opissa, tuo Kirkkonummen Matti.
"Sinä täällä opissa!" sanoi Elsa.
"Niin, hyvä Elsa! et usko mitä elämää ne minun kanssani pitivät. Ei isäntä niinkään kuin lapset ja emäntä. Minä olin suorastaan liikaa siinä talossa. Sen huomasi isäntäkin ja kaunis kerta hän otti minun mukaansa kaupunkiin ja etsi minulle paikan tähän."
"Ja tässäkö on hyvä?"