"Hyvää iltaa tytöt! Asuuko tässä yhtä Isakki nimistä ylioppilasta?" kysyi vieras.
Elsa, jonka päässä oli tarkassa muistissa kaikkien herrojen sekä liika- että ristimänimet, huomasi kohta, että etsittiin kotiin jäänyttä herraa, ja läksi kohta kynttilä kädessä johtamaan vierasta, sanoen:
"Rovasti on hyvä ja tulee tänne!"
"Mistä neiti tietää, että minä rovasti olen?" kysyi ukko.
"Kyllä minä arvaan", vastasi Elsa, ja vei vieraan Isakki-maisterin kamariin.
Isakki-maisteri oli ahkerassa lukemisen touhussa saksankielisiä "tunnustuskirjoja". Hyvään aikaan ei hän kääntänyt päätään oveen päin, ja ukko ja Elsa seisoivat niin hiljaa, että tuskin hengitystä kuului. Vihdoin astui ukko pöydän luo, laski hiljaa kätensä pojan olkapäälle ja sanoi:
"Oikein Isakki! pidä päälle. Onko tuo viimeinen tenttaami?"
"Joko te tulitte?" kysyi Isakki kääntyen isäänsä päin. "Minä en kuullut yhtään kun tulitte."
"Kyllä minä näin sen ja seisoin tuolla ovessa tytön kanssa kauvan aikaa."
Elsa kääntyi pois ja meni kyökkiin.