— En heti. Odotin hänen menevän likemmäksi kokkovalkean piiriä, mutta samalla hän katosi. Turhaan olen häntä nyt hakenut, mutta tulkaa mukaan, ehkä vielä hänet yllätämme.
— Luulette siis hänen vielä kiertelevän täällä ympärillä?
— Niin luulen, mutta odottakaa, tuolla minä näen hänet jälleen. Hän seisoo varjossa suuren puun takana.
— Jo minäkin hänet huomaan. Emmekö paikalla lähde häntä ajamaan takaa?
— Tehdään niin!
Emme ehtineet vielä monta askelta ottaa kun kuulimme Lyylin kutsuvan meitä. Hän oli havainnut lähtömme ja juoksi nyt perässämme. "Ettehän vielä kotiin mene", hän huusi.. "Poltetaan ensin kokko loppuun. Enää on vain vähäisen risuja palamatta."
— Emme enää voi jäädä, sanoin.
— Minne teillä sitten on kiire? Lyyli kysyi. — Tuskinpa näin yöllä ryhdytte työtäkään tekemään.
— Emme toki, lausuin naurahtaen.
— Emme, sanoi Penttikin, — meillä on muita tärkeitä asioita.