Esitetty ensi kerran O. Merikannon ja A. Ojanperän kirkkokonsertissa toisena pääsiäspäivänä v. 1899.
Kun saapuu Herra Zebaoth, maan kruunut, vallat vaviskoot, Hän oikeuden Herra on ja kantaa kalpaa tuomion.
On maassa paljon murhetta. O, kuule kansas huutoa! Sun sanahas me luotamme, ei koskaan, koskaan järky se.
Äl' sure kansa onneton, sun rukoukses kuultu on. Jo Herran miekka välkähtää ja päättyy tuskan päivät nää.
Molok.
Käy kauhun huudahdus halki maan: "Taas Molok vaativi uhrejaan!"
Molok on herra, Molok on mahti, Molok on jumala Foinikian, raudasta rakettu, hehkuvahelma, suu tulenkarvainen, kauhistus maan, taas kita Molokin ähkyy ja aukee, taas sodan henget on hereillään, lapsia tänne, pientä ja suurta — Molok on, näättehän, nälissään!
Ja äidit ne lastansa hellemmin sydäntuskassa sulkevat sylihin;
"En antaa voi minä viimeistäni, jään onneton orvoksi, yksinäni!"
Auta ei itku, auta ei parku, aika on Molokin armoton, taivas on outoja merkkejä täynnä, kuussa nyt kummia nähtynä on. Haa, miten korvessa huuhkaja huutaa, hyena hiipii ja shakaali käy! Tuokatte miestä ja neitoa nuorta — lapsiin nyt tyytyvän Molok ei näy!