Oi, kuuntele korvin avoimin ja aattele täysin aattein, oi, pukeu paitoihin puhtaihin ja valmistu juhlavaattein! Sun koittava, kansa, on sunnuntaisi — ja koittaa kyllä se kohta jo saisi, olet tarpeheks kyynelin kylpenyt. Hymyhuulinen olkosi nyt!

Luo silmäsi laajalti ympäri maan, katso kauvaksi läntehen, itään! Katso, maa on vaiti ja odottaa, aika seisoo ja lippua pitää: Ken tohtivi temmata vuossadan vaatteen? ken tohtivi nostaa nousevan aatteen ja korkeella kantaa ja lennättää? Nous Suomeni! pystyhyn pää!

Nouse Suomeni suurena, rynnistäin, nouse vaaroilta, vaarojen alta, nouse rannoilta järvien siintäväin, sinä sinisten toivojen valta, luo päältäsi pienten riitojen riehu ja kasva ja kansojen lippuna liehu ja näytä, mit' täällä pienikin voi, kun suurta se unelmoi!

Näe unta kansojen keväästä ja auringosta, mi koittaa, näe unta uusista hyveistä ja rakkaudesta, mi voittaa, näe unta, ett' tieto on voima ja pyhä, mut voimankin yllä on hyvyys yhä ja valo on valta, mi velvoittaa — näe unia suuria maa!

Eri lahjoja meille Luojamme soi, kuka enemmän sai, kuka vähän, mut kaikki tok' olla hyviä voi ja yhtyä lempimähän. Ja muita jos enemp' on yhdelle suotu, se yksi muiden on iloksi luotu ja avuksi veljien heikompain. Ole hyvä, oi kansani ain!

Ole hyvä, älä vastahan ärjäise, kun orpo pirttihis astuu! Ole hyvä! Ja hymyllä lohduta se, kenen silmät kyynelin kastuu! Ei leivästä yksin vaimene suru, vaan antaos rikkaasta riemustas muru, vie joukkohon lastesi leikkiväin! Oman riemus sa lisäät näin.

Se ilo mi kasvavi murheesta, se yksin on oikea täällä ja ethän kansani kallis sa ole kulkenut kukkien päällä, mut niin jos sa kestät onnesi uuden, kuin kestit sa murheen ja onnettomuuden, niin olet sä kansa, mi kaikki voi. Älä horju, Suomeni oi!

Mut viikot ne vierii ja vuodet ne käy, yhä kaikki on ennallansa. Yhä ei minun unteni urhoa näy, ja mieroa kerjää kansa. Mut vaikka me vuotamme tuhannen vuotta, niin vuottanehet me emme ole suotta, kuin oikein, oikein me vuotamme vaan, — hän vaikka ei saapuiskaan.

Mut ei! Meillä on joku rinnassa ain, siell' on eräs ääni, mi puhuu se uni ett' ei ole unta vain, vaan kerran se huutaa ja huhuu; sen tunnemme suonissa, lihassa ja luissa, se kuuluvi tuulessa, ilmassa, puissa ja nuorten se silmissä salamoi: On saapuva Suomeni koi.

Kuollut äiti.