Siksi hän pidätti kaikki pilkalliset huomautukset, jopa mahdollisuuden mukaan ajatuksetkin, antaen vain kunnioittavilla päänliikkeillä pontta entisen opettajansa mielipiteille ja vilkaisten vain silloin tällöin Elinaan, joka oli ikäänkuin jättänyt heille näyttämön ja siirtynyt itse kulissien väliin.
Kaikesta päättäen nautti juuri Elina enemmän tästä tapaamisesta kuin kumpikaan sen osalliset päivällisvieraat.
Ja ensimmäistä kertaa Heikin elämässä välkähti silloin hänen sielussaan, että tuossahan oli hänen edessään ilmi-elävänä todellisuudessa ainakin osa sitä romanttista, diabolista naisihannetta, jota hän nuoruudestaan saakka oli kantanut povessaan.
Hehkuttajatar, hävittäjätär, miesten päänmeno, nauttijatar, naurajatar, naaras-ilves heidän sukupuoli-surmaisten keskinäisten sankarikamppailujensa! Eikö hän ollut tuossa? Eikö hän ollut tahtonutkin tahallaan heitä kahta vastakkain omien silmiensä alla taisteloon usuttaa?
Eikö helkähtänytkin ilkamoiva ilo hänen äänessään. Eikö kareutinutkin kaukaa viisas Monna Lisan hymy hänen silmissään ja hänen huulillaan, kun hän teeskennellyn viattomana hoiteli moitteettomasti emännäntehtäviään ja samalla valitsi heidän kummankin rauhalleen vaarallisimmat puheen-aineet?
Heti seuraavassa hetkessä Heikin kuitenkin täytyi noille lennähtäneille mielikuvilleen herttaisesti hymähtää.
Elinako daimoni? Elinako Monna Lisa? Elinako miesten päänmeno? Tuo jäntterä, vaaleatukkainen hämäläistyttö, jonka hän hyvin tunsi, jonka sukuperän ja sielullisen kehityskulun hän taisi kuin viisi sormeaan?
Naurettavaa! Ei, eihän hänessä ollut eikä voinut olla mitään salaperäistä, jännittävää, rikosromanttista.
Kuinka hän, Heikki Takaharju, saattoi järkevänä miehenä edes hetkeksikään antautua mokomiin kuvitelmiin! Mutta se mahtoi johtua siitä, että hän ei niin pitkään aikaan ollut naisten kanssa seurustellut ja että hän oli kuin korpien erakko, jonka sydän on altis sykähtämään heti ensimmäisen eteentulevan helman heilahduksesta.
Jotakin tuosta vaikutuksesta jäi kuitenkin pysyväksi Heikkiin. Eikä hän voinut olla itselleen tunnustamatta, että sillä oli oma osansa hänen merkilliseen viipymiseensä Piilosen perheessä, jonka vaivattomaan ilmakehään hän tuudittautui, siksi kuin punainen vallankumous kuin äkillinen pyörremyrsky hänet herätti siitä.