Siellä se luonnollisesti herätti tavatonta, sydänalaa sykerryttävää hämmästystä. Eukoille tuli tulinen kiire kahvipannujen kanssa, ukot kutsuttiin kotiin ulkotöistään, lapsilta niistettiin nenät ja lähetettiin toiset kaivolle peseytymään.
Mutta vielä suuremmaksi kasvoi tuo pelonsekainen hämmästys, kun nuori maisteri otti esille muistikirjansa ja rupesi tekemään tunkeilevia kysymyksiä torpan tuloista ja menoista, uutisviljelyksistä ja viime vuosien viljasadoista.
Onkohan nyt joku asia rempallaan? he ajattelivat.
Lie jäänyt hyvinkin joku päivätyö jonakuna vuonna suorittamatta? Tai lie kysymys vuokran korottamisesta? Täytyy pitää siinä tapauksessa kieli keskellä suuta tai tässä vielä puhuu surman länget olkapäilleen…
Ja he vilkaisivat varovasti alta kulmiensa rovastiin ikäänkuin kysyäkseen, mikä oli tarkoitus ja liikkuiko nuori maisteri oikein luvallisilla asioilla.
Mutta kun he näkivät rovastin vain hyväntahtoisesti muhoilevan ja rohkaisevan heitä ystävällisillä päännyykähdyksillä ja kun he eivät nuoren maisterinkaan piirteissä huomanneet mitään epäilyttävää, he alkoivat vähitellen aukoa sanaista arkkuaan, alkuperäisiä lähtökohtiaan silti hetkeksikään unohtamatta.
— Tämä poikani, joka on viisaustieteen majisteri, harrastaa köyhän kansan parasta, huomautti rovasti ikäänkuin selitykseksi. Hän tahtoo kuulla, olisiko kenellä mitään valitettavaa, jota hän voisi korjata, kun hänestä kerran tulee Suomen suurimpia virkamiehiä, yliopiston tohtori ja rohvessori.
Eihän kenelläkään ollut mitään valitettavaa.
Mutta maisteri teki innokkaasti muistiinpanojaan, rovasti hörppi tyytyväisenä kahvikuppiaan ja nämä käynnit päättyivät molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi moniin lämpimiin kättelyihin, Jumalan siunauksen toivotteluihin ja sydämellisiin terveisiin ruustinnalle.
Eräällä tällaisella tutkimusmatkalla tapasi maisteri eräässä torpassa jo miltei miehenkokoisen pojan, jonka terävät, täsmälliset vastaukset erikoisesti kiinnittivät hänen huomiotaan.