Eräänä iltana kuuli Jaana aisakellon mäikävän maantiellä. Kamarin ovi tempaistiin auki ja kynnykselle ilmestyi kauppias Simo Luikarinen Lentuan kylästä, saman maantien varrelta, suuressa susinahkaturkissaan.
—Hoi! Onko täällä ketä?
Hän oli erehtynyt ovesta ja yritti jo kääntyä takaisin. Mutta sitten huomasi hän Jaanan kangaspuiden takaa. Hän saapasti sisälle ja ojensi kätensä tuttavallisesti.
—Päivää, vaikka iltapa tuo taitaa ollakin. Siinä se on tyttö, joka yhä vaan kasvaa ja komistuu.
Hän tuli yhä lähemmäksi. Hän palaili kauppamatkoiltaan etelästä ja tuoksui vahvasti kaupunkiviinoille ja konjakille.
Jaana pakeni kangaspuiden taa.
—Ka, ka, kun pelkää. En minä purematta niele.
Syntyi todellinen kilpajuoksu heidän välillään.
Lopuksi sai kauppias kuitenkin kiinni hänet ja sulki suuren turkkinsa sisään, samalla kuin hänen toinen kätensä pyrki tunnustelemaan, mitä Jaanalla röijyn alla oli.
Silloin puri Jaana häntä sormeen.