Sitten kääntyi hän takaisin kävelemään. Mitäpä tässä hänen vastalauseensa auttaisi? Tapahtuihan joka päivä samallaista ja paljon pahempaa.
—Ryövärit! pääsi vielä hänen hammastarhastaan.
Mutta hän tunsi jo liian paljon maailmaa voidakseen olla pitemmän aikaa siveellisesti suuttunut näin vähäpätöisestä katukohtauksesta. Hänen mielensä tyyntyi vähitellen. Hän jatkoi iltakävelyään.
Kuitenkin oli äskeinen näky herättänyt hänessä eräitä toisia mielikuvia, jotka kerran liikkeelle lähdettyään eivät tauonneet enää kulkemasta. Jaanan pitkä palmikko, joka lakaisi maata, oli muistuttanut hänen mieleensä erästä yöllistä hetkeä kaukana laitakaupungilla, jolloin hän oli istunut pahamaineisen talon sohvankulmassa ja jolloin eräs pitkäpalmikkoinen tyttö oli kertonut hänelle itsestään, kodistaan ja heimostaan.
Paroonin mieltä oli kiinnittänyt enimmän sukutarina. Miten se taas oli ollutkaan? Suku oli lähtenyt pois alkuperäisiltä syntymäsijoiltaan ja sitten turmeltunut, rappeutunut ja mennyt raunioiksi.
Parooni Manfelt aikoi itse muuttaa maasta pois. Olot täällä olivat hänelle sietämättömät. Mutta hän epäröi vielä kahden vaiheilla. Jos hän olisi ollut yksinäinen mies, hän ei olisi epäillyt hetkeäkään. Mutta hänellä oli tytär ja poika. Mikä tulisi niiden kohtaloksi tuolla ulkona oudoissa oloissa, vierasten kansakuntien ja kielten keskuudessa?
Hänen kiivaat askeleensa hiljenivät ja pysähtyivät kokonaan.
Hän loi silmänsä kevät-öiselle, tummansinertävälle taivaalle, josta tuhannet tähdet paistoivat yli kaupungin ja maan. Vapaa-ajattelijana hän ei voinut kääntyä rukouksella kolmiyhteisen jumalan puoleen. Mutta kenties tähdet taisivat antaa oikean neuvon hänelle?
Ja ikäänkuin näkymättömän taikavoiman käskystä kangastui samalla hänen eteensä luminen erämaa, tölli, josta äiti poikineen lähti hiihtämään pakoon nälkäkuolemaa, ja paukkuvan pakkas-aamun rusko, joka levitti siipensä lentoon poloisten päiden ylitse. Ja eikö vahvuus vavissut, talvinen aurinko astunut ilmi korkeudessaan ja kaikki maan ääret kuuluttaneet sen jumalan kunniata, joka painaa isien ja äitien pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen?
13.