Mutta minne he muuttaisivat?
Kotiin palata oli kynnys korkea eikä heillä itse asiassa enää mitään omaa tyyssijaa maailmassa ollutkaan. Torpan siellä etäällä ylämaassa oli jo aikoja sitten ottanut haltuunsa isäntä, jonka maalla se oli. Siinä askartelivat jo toiset asukkaat. Mahdollisesti olisi joku laupias samarialainen ottanut heidät huonemiehikseen. Mutta sinnekin oli tietysti jo huhu Iikan kohtalosta tunkeutunut.
Häpeästä he olisivat saaneet punastua synnyinseudullaan. Kuinka he ollenkaan olisivat tohtineet ilmestyä kotipitäjänsä kirkkomäelle?
Mutta tuonne etelään päin oli maailmaa laajalti ja metsää, missä voi piillä pillojaan kunniansa menettänyt mies. Siellä oli maantien varrella kylä, Lentua nimeltään, ja kylässä kauppias Simo Luikarinen. Joskus kaupungissa käydessään hän oli osoittanut heille suurta ystävyyttä heidän paremman onnensa päivinä.
Kenties hän ottaisi Iikan rengiksi? Kenties hän pestaisi Iikan kekristä palvelukseensa, vaikka aluksi ruokapalkoillakin? Siinä samassa sitten äitimuorikin muonan saisi.
Niin kokosivat he jälleen kampeensa ja lähtivät kohti uusia kohtaloita vieremään. Taivalsivat kesäpäivän paahtavassa helteessä, Iikka edellä käsikärryjä lykäten, äiti jälessä, nyytti kummallakin kupeellaan. Eikä leimunnut enää uhkaavana taivas, vaan lempeät päivänsäteet kävivät karkeloihin aamukasteisella tiellä, koska vaelsi korpeen pattoinen poika armaan äitinsä uutta ja parempaa elämää alkamaan.
14.
Jaana oli poissa koko yön palveluspaikastansa.
Hän saapui seuraavana aamuna sangen surkeassa tilassa, jakku revittynä, tukka pörrössä, kasvot ja käsivarret mustelmilla. Hän tahtoi heti tavata rouvaa ja puhua hänen kanssaan kahden kesken.
Hänet oli väkisin raiskattu poliisikamarissa.