Hän huusi niin paljon kuin jaksoi ja sätkytteli sääriään. Se oli mummon mielestä silmiinpistävin todistus siitä, että vitsa oli tarpeen ja että sielun vihollinen teki jo häijyn-ilkistä työtään tytössä.
—Soh! Ja siunaa nyt itsesi ja lue aamurukouksesi.
Tyttö nyyhkytti.
—Oletko siinä volisematta! Vai alanko uudestaan——
Jaana heräsi otsa kylmässä hiessä. Hän olikin vain uneksinut. Tuntui niin turvalliselta ajatella, että hän nyt oli aika ihminen ja ettei hänen enää tarvinnut mummon piiskaa pelätä. Kuitenkin oli uni ollut niin selvä, että hän tavallista sukkelammin kohosi istumaan.
Päivä paistoi saunan lasista sisälle. Mummo oli jo keittänyt kahvit ja asetti kupit pöydän nurkalle.
—Syötyä me lähdemme Lentuan kylälle, hän sanoi. Toisen pitäjän pappi on tullut ja pitää kauppiaan pirtissä jumalanpalvelusta.
Jaana lupasi tulla mukaan. Mitä enemmän hän valveutui ja raskaat ajatukset palasivat, sitä enemmän hän tunsi tarvitsevansa jumalan sanan lohdutusta.
Varsinkin painoi häntä ajatus, miten vanhemmat ottaisivat hänen tulonsa vastaan.
Se kävi helpommin kuin hän oli ajatellutkaan.