Erkki tuijotti eteensä niin synkästi ja kamalasti, että Anni tunsi sydämensä kouristuvan. Mutta ennen kuin hän ehti enempää ajatella, näki hän Erkin nousevan, tulevan häntä kohti ojennetuin käsivarsin.
— Erkki, Erkki! Sinä kaadat kynttilän!
Anni vapisi kiireestä kantapäähän. — Erkki oli sulkenut hänet syliinsä. Hänen toinen kätensä kiersi Annin vartta, toinen koetti tunkeutua saalin alle ja tapailla hänen rintojaan, jotka nousivat ja laskivat kuin aallot. Samassa tunsi Anni huulensa musertuvan väkivaltaisesta suudelmasta.
— Erkki!
— Minä rakastan sinua.
Kynttilä sytytti kaatuessaan harvat ikkunaverhot. Ne roihahtivat tuleen ja sammuivat samassa. Hetkellinen tulenloisto heijastui huoneesen, siitä ulos talviseen pimeyteen, valaisi silmänräpäykseksi lumisen pihamaan ja ulkohuoneiden seinän. Sitten ei enää näkynyt mitään.
— Erkki!
Viereisestä huoneesta kuului raskas kolahdus. He raapaisivat tulta ja huomasivat oven olevan raollaan äidin kamariin. He kiirehtivät sinne ja tapasivat äidin taintuneena oven edessä. He nostivat hänet sänkyyn ja saivat kauan turhaan häntä henkiin virotella.