Hän katsahti äidin vuoteelle päin. Äiti oli nukkuvinaan. Vaikka hän oli viipynyt poissa tuskin viittä minuuttia, oli äiti muka ehtinyt sillä aikaa vaipua syvään uneen. Hän makasi kasvot seinään päin ja kuorsasi kovasti.
Erkki tunsi tuskan hien kohoavan otsalleen. Oliko äiti todellakin ottanut rahat? Hän katsoi pöydälle, katsoi pöydän alle, tutki lompakkonsa ja luki jälleen rahat. Koi ei niitä ollut voinut syödä, ei ruoste raiskata. Siis oli äiti ottanut ne.
— Äiti!
Äiti ei liikahtanutkaan.
— Äiti!
Ei vastausta.
— Äiti! Äiti! Otitko jotakin tuosta pöydältä?
Erkki meni hädissään hakemaan Annia. Hän oli niin kiihoittunut, että koko hänen ruumiinsa vapisi.
— Tiedätkö? Äiti on varastanut minulta?
— Oletko varma siitä?