Liisa ja Muttila asuivat jossakin Piazza Cairolin puolella.
—Hyvä on, lausui Liisa päättävästi. Sitten minä ehdin, vaikka vähän myöhästynkin.
Hän nousi kiireesti ja rupesi pukeutumaan. Johannes ei vielä ollut ottanut hänen sanojaan oikein todeksi, vaan koettanut jatkaa heidän eilistä, keveää puhetapaansa. Se ei tuntunut kuitenkaan nyt käyvän ollenkaan. Liisan ajatukset näyttivät olevan varsin kaukana täältä.
Johannes nousi, sytytti savukkeen, käveli pari kertaa läpi huoneen ja siirtyi sitten viereiseen huoneesen työpöytänsä ääreen kirjoittamaan kirjettä vaimolleen.
Siitä piti tulla lyhyt, ytimekäs ja täsmällinen. Pelkkä tosiasia vaan! Rouva Rabbing ei pitänyt mistään turhista kiertelyistä eikä koristeluista.
Työpöytä oli oven edessä. Eikä Johannes voinut olla silloin tällöin kirjainsa yli vilkaisematta Liisan pukeutumista.
—Tuletko toimeen siellä? hän kysyi.
—Kyllä koetan, vastasi Liisa. Mutta missä minun laukkuni on?
Johannes nousi sen hänelle ojentamaan.
—Kaipaan minä vähän toalettitarpeitani, sanoi Liisa.